Teksti: Terhi Suojala-Ahlfors
Vihannesmaiden viljavuuden parantaminen oli teemana VIIVI- ja MURU-hankkeiden järjestämässä työpajassa, joka pidettiin Säkylässä 9.3.2023. Alustusten jälkeen keskusteltiin ryhmissä maanparannuksesta vihannestuotannossa – millaisia maanparannustoimia on käytetty ja kokeiltu sekä mitä hyötyjä ja hankaluuksia niihin liittyy. Toisaalta katsottiin tulevaisuuteen: millaiset ratkaisut kiinnostaisivat, mitkä asiat kannustavat kokeilemaan maanparannustoimia ja mitä tietoa tarvittaisiin lisää.
Maanparannustoimia käytössä monipuolisesti
Peltomaan hyvän kasvukunnon hoito lähtee peruskunnostuksesta: salaojituksesta ja kalkituksesta huolehtiminen on välttämätöntä. Peruskunnostus tulisi olla tehtynä ajoissa ennen vihannesten viljelyä, ja tämä voi olla joskus haastavaa vuokralohkoilla. Lisäksi kunnostuksen kustannukset pohdituttavat ajoittain. Peltojen ravinnetilan peruskunnostusta biotiitin avulla oli käyttänyt muutama viljelijä. Peltojen pinnan tasauksella on pyritty tasoittamaan kasvuoloja peltolohkon sisällä, kun painanteet on saatu poistettua.
Maanmuokkauksessa osa viljelijöistä on siirtynyt suorakylvöön viljavuosina, ja myös (syys)kyntöä on pyritty välttämään. Suorakylvössä ja muokkauksen keventämisessä keskustelua herätti, mitkä ovat pitkän aikavälin vaikutukset maahan ja viljelytoimien oikea ajoitus. Maahan syntyneitä tiivistymiä on useampi viljelijä pyrkinyt poistamaan jankkuroimalla, ja jankkuroinnin on koettu parantaneen pellon vesitaloutta. Haasteeksi todettiin sopivan jankkurointiajankohdan löytyminen. Lisäksi jankkurointi saattaa joillain lohkoilla nostaa kiviä pintakerroksiin.
Viljelykiertojen monipuolistaminen sekä maanparannus- ja kerääjäkasvien viljely olivat yleisesti kokeiltuja ja hyviksi havaittuja maanparannuksen keinoja. Nurmivuosien mukaan otto viljelykiertoon tuo paljon hyviä vaikutuksia, mutta vaikutukset kasvitauteihin ja joskus myös tuholaisiin (sepän toukat) mietityttävät. Ratkaisuna näihin haasteisiin on pitkäikäisten nurmien välttäminen. Nurmiviljelystä on saattanut olla haittaa vuokralohkoilla, joilla on aiemmin ollut pitkäikäisiä nurmia. Ylipäänsä todettiin, että viljelykierto on välttämätöntä, mutta joillain tiloilla kasvilajivalikoiman monipuolistaminen voi olla hankalaa ja seurauksena voi olla se, että erikoiskasveille käytössä oleva viljelyala pienenee.
Koko kesän saneeraus- tai maanparannuskasveja (mm. retikat, valkosinappi) oli kokeillut useampi viljelijä. Näiden kasvien avulla pyritään hallitsemaan tauteja ja rikkakasveja ja lisäämään monimuotoisuutta. Syväjuuriset kasvit rikkovat myös maahan syntyneitä tiivistymiä. Haasteina on löytää viljelykiertoon sopivia lajeja, ja toisaalta joissain tapauksissa pohdituttaa satokasvien viljelyalan pieneneminen.
Satokasvin jälkeen kylvettävistä tai viljan aluskasvina käytettävistä kerääjäkasveista oli monella kokemuksia. Vihannesten jälkeen oli kokeiltu mm. italianraiheinää, kevätviljoja ja hunajakukkaa. Näiden koettiin kuohkeuttavan maata, lisäävän pieneliöstötoimintaa ja pitävän rikkakasveja ja ravinnehuuhtoumia kurissa. Toisaalta pitkän kasvuajan vihannesten jälkeen kerääjäkasvien kylvö on mahdotonta. Syksyn märkyys voi myös haitata kerääjäkasvien kylvöä tai kerääjäkasvuston lopetusta. Jos kerääjäkasvien käytölle haetaan tukea, tukiehdot ovat melko kankeat. Myös muita syyskylvöisiä kasveja (ruis, syysohra) on hyödynnetty vihannesten jälkeen.
Muutama viljelijä oli kokeillut kipsin käyttöä pellolla, mutta tuloksista ei ollut vielä juuri tietoa. Kipsi ei sovi järvialueille, ja myös rakennekalkki kiinnostaa maanparannusaineena.
Jotkut viljelijät olivat käyttäneet sienimökompostia, jonka käyttöä rajoittaa korkea fosforipitoisuus, ja kasvijätekompostia. Karjanlannan käyttö on jäänyt nykypäivänä vähäiseksi, sillä sitä ei ole tärkeimmillä vihannesviljelyalueilla yleensä helposti saatavissa ja sen käyttöön vihannestuotannossa liittyy rajoituksia peltojen usein korkeiden fosforilukujen kuin sopimustuotannon ehtojen myötä.
Maanparannuksesta apua sään ääri-ilmiöihin varautumiseen
Näiden monipuolisten, jo kokeiltujen vaihtoehtojen lisäksi pohdittiin tulevia ratkaisuja vihannesmaiden kasvukunnon hoitoon. Maanparannusaineet, etenkin puupohjaiset materiaalit, kiinnostavat, mutta niiden pitkäaikaisvaikutuksia pohditaan. Samoin mietitään hyötyjä suhteessa mahdollisiin haittoihin. Tietoa maanparannusaineiden vaikutuksista ja käyttötavoista tarvitaan siis lisää.
Ylipäänsä keskustelijat totesivat, että vihannespeltojen syyshoitoon sadonkorjuun jälkeen on syytä panostaa entistä enemmän. On myös tärkeää varautua sään ääri-ilmiöihin, mm. parantaa veden varastointimahdollisuuksia niin viljelymaassa kuin kastelualtaiden ym. avulla.
Maanparannukseen kannustaakin tarve varautua sään ääri-ilmiöihin, jotka aiheuttavat ongelmia erityisesti huonorakenteisilla pelloilla. Maan rakenteen korjaaminen on vaikeampaa, kun se on jo päässyt huonoon kuntoon, eli ennalta ehkäisy on tarpeen. Maanparannukseen voidaan havahtua myös tilanteessa, jossa on jo todettu satotasojen laskeneen. Rikkakasvien hallitsemiseksi (mm. saunakukka) on myös tarpeen tehdä muutoksia viljelykäytännöissä.
Tietoa tarvitaan lisää
Uutta tietoa viljelyn suunnittelun tueksi tarvitaan mm. hyvistä kasviyhdistelmistä ja viljelykierroista: mitkä kasvit sopivat mihinkin tilanteeseen. Kasvipeitteisyyden lisääminen on vihannestuotannossa usein haastavaa: mitä keinoja tähän olisi käytettävissä. Myös Suomessa uusien kasvilajien ja -lajikkeiden ominaisuuksista ja viljelystä kaivataan lisää tietoa. Vihannesviljelyssä on käytössä paljon vuokramaita, ja näiden kunnostuksen ja viljelykierron suunnittelu on haastavaa – mitkä keinot olisivat parhaita vuokralohkojen kasvukunnon varmistamiseen?
Työpajan osallistujat olivat yleisesti sitä mieltä, että vihannestiloilla on tarpeen panostaa entistä enemmän viljelymaan hoitoon, etenkin sääolojen muuttuessa yhä haastavammiksi. Keinoja tarvitaan monipuolisesti pellon peruskunnostuksesta maanparannusaineiden käyttöön asti. Yleinen tuntuma oli se, että viljelykiertojen monipuolistaminen, kasvipeitteisyyden lisääminen ja maanparannus- ja kerääjäkasvien käyttö kiinnostivat osallistujia eniten. Näistä kuitenkin tarvitaan lisää kokemusta ja tutkimustietoa. Maanparannusaineiden käyttöä rajoittaa usein mm. peltojen korkea fosforiluku, ja toisaalta käyttökokemuksia ja tutkimustietoa erilaisista maanparannusaineista on vielä vähän.
