Orgaaniset lannoitteet ja maanparannusaineet (Jukka Kivelä, Helsingin yliopisto/Suomen Ekosovellus Oy)
Väitöskirjatutkija ja yrittäjä Jukka Kivelä kertoi tarkemmin orgaanisista lannoitteista ja maanparannusaineista. Hän on työskennellyt pitkään luomuviljelijänä, neuvojana ja viime vuosina etenkin luomulannoitteiden tuotekehityksen parissa. Esityksen alkuun oli tarpeen määritellä edellä mainittujen ero: lannoitteilla pitää olla riittävän suuri määrä ravinteita (esim. vähintään 3 % pääravinnetta), kun taas maanparannusaineiden tehtävänä on ylläpitää, parantaa tai suojella maaperän ominaisuuksia.
Hiili/typpi -suhde on keskeinen tekijä, jotta tiedetään, onko tuote kelvollinen lannoitteeksi tai maanparannusaineeksi. Typpi on yleensä tärkein ravinne viljelyn kannalta, mutta juuri typestä on pulaa kierrätysravinteissa. Kierrätyslannoitteiden hiilijalanjälki on pienempi kuin mineraalilannoitteiden eivätkä ne ole riippuvaisia uusiutumattomista luonnonvaroista.
Ravinteiden kierrätyksellä olisi mahdollista tälläkin hetkellä päästä suurempaan omavaraisuuteen. Kotieläintilat ovat kuitenkin alueellisesti keskittyneitä, joten myös lanta jakaantuu tietyille alueille eikä sen kuljettaminen ole kannattavaa. Usein rajana on enintään 100-200 km. Tuotekehityksessä on parhaillaan meneillään esimerkiksi kananlannan tuotteistaminen. Kanaloiden yksikkökoko kasvaa koko ajan, mikä toisaalta osaltaan helpottaa tuotteistamista. Suomessa muodostuu vuosittain kaiken kaikkiaan melkein 20 miljoonaa tonnia tuotantoeläinten lantaa. Erilaisia yhdyskuntien ja teollisuuden orgaanisia sivuvirtoja kertyy joka vuosi yli 2 miljoonaa tonnia. Kierrätysravinteiden raaka-aineet sisältävät jo nyt noin 80 kiloa typpeä ja 15 kiloa fosforia jokaista peltohehtaaria kohden.
Kierrätyslannoitteita valmistetaan hyvin monenlaisista massoista. Elintarvikkeiden sivuvirrat käsitellään yleensä biokaasutuksella, minkä jälkeen jäännös on vetinen. Yhdyskuntalietteen käyttökelpoisuus vaihtelee, mutta luomutuotannossa sitä ei voi lainkaan käyttää. Suomessa sijaitsevat biokaasulaitokset on koottu kartalle. Tutkimustietoa on kertynyt esimerkiksi Helsingin yliopistolla vuosina 2016-2021 toteutetusta Hyvän Sadon Kierrätyslannoituskokeesta, jonka tavoitteena oli kehittää ja tutkia erilaisia peltoviljelyyn sopivia kierrätyslannoituskonsepteja ja -tuotteita yhteistyössä kierrätyslannoitusalan toimijoiden kanssa.
Maatilojen orgaaniset typpilähteet voidaan jaotella omavaraisiin ja kaupallisiin. Omavaraisiin typpilähteisiin kuuluvat karjanlanta ja biologinen typensidonta. Kaupallisia orgaanisia lähteitä ovat mm. metsä- ja elintarviketeollisuuden sivuvirrat. Rakeisina kierrätyslannoitteina on tarjolla lihaluupohjaisia lannoitteita sekä kananlantaraetta. Kananlantaa lukuun ottamatta muuta tuotantoeläinten lantaa ei juurikaan tuotteisteta.
Kierrätysravinteiden käyttö vaatii tarkkaa viljelyjärjestelmän suunnittelua. Ne sisältävät ravinteita usein väärässä suhteessa kasvin tarpeisiin nähden (tyypillisesti liian vähän typpeä), mutta niiden lisäksi voidaan käyttää mineraalisia yksiravinteisia lannoitteita tasapainottamaan ravinnesuhteita. Kierrätyslannoitteita levitetään suuria määriä hehtaaria kohden ja monet hyödyntävätkin urakointipalveluita levityksessä. Lisäksi niitä levitetään painavalla kalustolla, joten on vaarana aiheuttaa tiivistymistä. Riskiä voi pienentää levittämällä lannoitteita kasvustoon ja multaamalla esim. rikkaäkeellä. Tuotteita on myös usein saatavilla väärään aikaan, josta seuraa varastointitarvetta.
Kierrätyslannoitteiden käytöllä on lukuisia positiivia ympäristövaikutuksia. Ne lisäävät orgaanisen aineksen määrää maassa, sisältävät monipuolisesti hivenravinteita ja parantavat maan viljavuutta sekä rakennetta tarjoamalla ruokaa mikrobeille ja maaperäeliöstölle.
Katsaus maanparannusaineiden ja kierrätyslannoitteiden tutkimukseen (Riikka Keskinen, Luonnonvarakeskus)
Erikoistutkija Riikka Keskinen aloitti kertomalla, että kierrätyslannoitteiden käytön taustalla on huoli raaka-aineiden riittävyydestä ja saatavuudesta sekä ympäristön kannalta kestävästä toiminnasta. Viljelijät luonnollisesti toivovat kierrätyslannoitteilta ja maanparannusaineilta satohyötyjä ja positiivista vaikutusta maan kasvukuntoon. Lisäksi tuoteturvallisuus on tärkeää eli haitta-aineita ei saisi esiintyä kuten ei myöskään raskasmetalleja.
Tutkimusta tehdään monessa mittakaavassa: laboratorio-, astia- ja kenttäkokeina sekä valuma-aluetasolla. Lisätietoa kaivataan esimerkiksi siitä, kuinka paljon erilaisten maanparannusaineiden käytöllä voi todellisuudessa vaikuttaa Itämeren fosforikuormaan. Maan kasvukunnon indikaattoreita ovat orgaanisen hiilen määrä, ravinteisuus, happamuus, haitta-aineet, tiiviys, vedenpidätys- ja läpäisykyky, eroosioherkkyys, biodiversiteetti sekä sadon tuotto.
Maan hiilen kerryttäminen on ollut paljon esillä. Seurantatutkimukset osoittavat, että peltomaiden hiilipitoisuus on ollut tasaisessa laskussa. Ravinneköyhillä maanparannusaineilla on mahdollista lisätä suuri määrä hiiltä kerralla, mutta muutosta on vaikea todentaa suorilla mittauksilla. Hiilen fraktiointi on kuitenkin yksi keino yrittää todeta muutosta. Vapaa partikkelimuotoinen hiili (POC) on altis muutoksille, mutta mineraalipinnoille pidättyneen hiilen (MOC) kerryttäminen on hidasta. Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että orgaaninen aines, josta yli puolet on hiiltä, vakauttaa maan rakennetta.
Kolmiulotteinen kuvantaminen ja kvantitatiivinen kuva-analyysi ovat uudempia tapoja tutkia maan rakennetta ja sen vedenpidätyskykyä. Esimerkiksi biohiilitutkimuksissa on tarkasteltu eri raaka-aineista valmistettujen biohiilien huokoskokojakaumaa. Biohiilet säilyttävät hiiltoprosessissa hyvin kasvin solukkorakenteen. Lisäksi nyt on meneillään luonnon monimuotoisuuteen liittyvää tutkimusta. Valtakunnallisessa maaperäseurannassa ollaan tekemässä biodiversiteettikartoitusta, jotta saadaan parempi käsitys siitä, millainen tilanne on eri puolilla Suomea.
Kierrätysravinteet, maanparannusaineet ja viljelyn monipuolistaminen – mitä opiskelijoille jäi mieleen?
Ilmajoen työpajassa järjestettiin myös pienryhmäkeskusteluja kolmen teeman ympärillä: kierrätysravinteet, maanparannusaineet sekä viljelyn monipuolistaminen. Opiskelijat jakaantuivat kuuteen ryhmään, jotka kiersivät eri rasteilla.
Mitä opiskelijoille jäi mieleen kierrätysravinteista? Kommenteissa nousi esille erilaiset lannat/lietteet sekä niiden jalostaminen, ekologisuus, ilmastoystävällisyys, hiili ja maanparannus, taloudellisuus, ympäristön kannalta kestävä käyttö, luonnonvarojen maksimaalinen hyödyntäminen jne. Lisäksi mietitytti mm. levitysajankohta, logistiikan haasteet ja perinteisten koneiden käyttökelpoisuus. Olemassa olevista kierrätyslannoitteista mainittiin erilaiset eläinperäiset lietteet/lannat, biokaasulaitosten mädäte, höyhen/ lihaluujauho, akkuneste-lehtilannoite, perunan soluneste, yhdyskuntalietteet, Humuspehtoorin ja Soilfoodin tuotteet, Etapin Ranu (Lakeuden Etappi vastaa jätehuollon järjestämisestä Etelä-Pohjanmaalla, maanparannustuotteen raaka-aineena käytetään biojätettä ja puhdistamolietettä) sekä Teuvan komposti (Kekkilän Teuvan kompostointilaitos käyttää raaka-aineena paikallista kasvihuonejätettä).
Miten kierrätyslannoittaminen eroaa väkilannoitteen käytöstä? Yksi keskeisimmistä eroista on, että orgaanisen lannoitteen typpi on hitaammin kasvin käytössä verrattuna väkilannoitteen helppoliukoiseen typpeen. Opiskelijat pohtivat, että erilaisille kierrätysjakeille tarvitaan erilaista levityskalustoa ja käyttömäärät ovat yleensä suurempia. Kaikkia kierrätyslannoitteita ei saa käyttää kaikille kasveille, esimerkiksi luomutuotannossa on rajoituksia eli muun muassa puhdistamolietettä ei ole mahdollista käyttää. Tuotteiden saatavuus ja laatu voivat vaihdella. Logistiikka, varastointi ja kustannukset vaihtelevat myös tuotteen mukaan.
Ihannetulevaisuudessa kierrätyslannoitteet ovat edullisia sekä helposti käytettävissä ja hyvin saatavissa. Ne mahdollistavat hyvän tuoton ja sadon sekä aiheuttavat vain vähäisiä päästöjä. Tietoaukkojen osalta opiskelijat pohtivat sitä, miten kierrätysravinteet vaikuttavat pitkällä aikavälillä ja mikä on niiden kustannustehokkuus. Mikäli käyttäjiä saadaan lisää, onko enää tarpeeksi tarjontaa? Mikä mahtaa olla alan työllistävä vaikutus? Toiveissa on myös saada lisää kasvipainotteisia lannoitteita markkinoille. Lisäksi voisi olla enemmän ”maalaisjärjelle käännettyä tietoa”.
Toinen rasti käsitteli yhtä päivän teemoista eli maanparannusaineita. Ryhmissä keskusteltiin kustannusten ja tehokkuuden välisestä suhteesta sekä erilaisten massojen käsittelystä, levityksestä ja käytöstä. Esille nousi myös niiden vaikutus maan vedenpidätyskykyyn, vesiensuojeluun, fosforikuormitukseen ja toisaalta pellon tiivistymisen haasteet. Todellisten maanparannusvaikutusten osalta pohdittiin tuotteiden pH-arvoa eli kalkitusvaikutusta. Lisäksi maanparannusaineiden saatavuus, hinta ja käytön helppous pohditutti monia. Kipsi ja rakennekalkki olivat myös esillä maanparannuskuitujen ohella. Moni osallistuja totesi, että nämä ovat vaikeita ja monimutkaisia asioista, joista ei tiedetä tarpeeksi, varsinkaan niiden vaikutuksesta maahan. Lisätutkimukselle olisi tarvetta.
Entä millaiset viljelyn monimuotoistamisen keinot kiinnostivat opiskelijoita eniten? Esille nousivat muun muassa palkokasvien ja erikoiskasvien (kuten herneen, härkäpavun, öljyhampun, pellavan, tattarin, rypsin, rapsin ja kuminan) viljely, syväjuuriset kasvit, viljelykierto, alus- ja kerääjäkasvien käyttö, seoskasvustot, erilaiset maisemapellot ja kesannot, monimuotoisuuskaistat, peltometsäviljely ja yhteisöllinen maatalous. Maatilat voisi nähdä myös uudessa valossa virkistysarvojen ja terveyshyötyjen näkökulmasta (ns. green care) ja toisaalta viljelyä voisi olla enemmän muuksi kuin ravinnoksi, esimerkiksi luonnonkosmetiikkaa varten.
Millainen merkitys näillä monimuotoistamistoimilla voi olla maatilalla? Hyödyiksi koettiin etenkin viljelyvarmuuden ja maan rakenteen parantuminen monipuolisen kasvivalikoiman sekä muokkauksen keventymisen myötä. Talviaikainen kasvipeitteisyys vähentää ravinnehuuhtoumia ja estää eroosiota. Perinnebiotooppeja laiduntamalla voidaan lisätä luonnon monimuotoisuutta ja samalla ylläpitää perinteistä maisemaa. Monimuotoistamisen positiivisia vaikutuksia ovat myös tauti- ja tuholaispaineen aleneminen, rikkakasvien tukahduttaminen, maan multavuuden lisääntyminen ja parempi kestävyys sään ääri-ilmiöitä vastaan.
Opiskelijat tunnistivat haasteiksi muiden muassa taloudelliset ja logistiset seikat, uusien kasvien viljelytekniikan opettelun, seoskasvustojen hyödyntämisen haastavuuden sekä tiedolliset puutteet varsinkin harvinaisempien kasvien suhteen. Viljelykierto pitää suunnitella huolellisesti. Kaiken kaikkiaan tarvitaan siis aikaa, rahaa, kärsivällisyyttä, riskinotto- ja ongelmanratkaisukykyä.
teksti: Elina Nurmi