Härkäpapu voi tarjota proteiinia ihmisille ja eläimille. kuva: Tapio Tuomela / Luken arkisto
Valkuaisomavaraisuuden edistämisessä keskeisimpiä asioita ovat kotimaisen kasvivalkuaisen tunnettuuden lisääminen ja kannattavuuden edistäminen sekä yhteistyö eri toimijoiden kesken, tuumattiin Valkuaisfoorumi-hankkeen järjestämässä työpajassa 12.2.2016.
Lisääntyvä herneen ja härkäpavun rehukäyttö kasvattaa viljelijöiden osaamista valkuaiskasvien viljelystä ja raivaa tietä laajemmalle elintarvikekäytölle. Valkuaiskasvien kysyntä ja tarjonta saadaan kohtaamaan muun muassa edistämällä suurkeittiöiden ja yrittäjien sekä rehuvalkuaisen tuottajien ja kotieläintilojen välistä yhteistyötä. Kotimaisen kasvivalkuaisen teemaviikot ravintoloissa ja kouluissa olisivat yksi keino saada kuluttajat kotimaisista kasvivalkuaisista tehtyjen aterioiden ääreen. Julkkiskokit voisivat ottaa kotimaiset kasvivalkuaisvaihtoehdot näkyvästi esiin.
Kananlanta on sekä ravinnepitoinen että energiapitoinen raaka-aine biokaasutukseen. Kuva: Marjut Suontausta, Juvan Bioson Oy.
Milloin: maanantaina 7.3. klo 12–16
Missä: Mommolan motellissa (Turuntie 33, Huittinen)
Kenelle: Kaikille siipikarjatuottajille
Mitä: Kartoitetaan siipikarjatiloilla syntyvän lannan hyödyntämisen nykytilannetta ja tulevaisuuden mahdollisuuksia
Ohjelma:
11:00 Lounas (omakustanteinen)
12:00 Tilaisuuden avaus
12:10 Hankkeen ja nykytilan esittely
13:00 Keskustelut ja kahvitarjoilu
15:00 Keskustelujen yhteenvedot
16:00 Päätös
Ilmoittautumiset helmikuun aikana sähköpostilla siipikarjaliitto@siipi.net
tai puhelimitse 03 438 4737.
Tervetuloa kertomaan kokemuksia siipikarjanlannan hyödyntämisestä, haasteista sekä ideoista!
Keskustelutilaisuuden järjestää TEHOLANTA – siipikarjanlannan käytön tehostamishanke. TEHOLANTA on kaksivuotinen hanke, joka saa tukea Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (Varsinais-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan ELY-keskukset). Hankkeen vastuullisena toteuttajana toimii Työtehoseura TTS. Muita toteuttajatahoja ovat Luonnonvarakeskus Luke, Suomen Ympäristökeskus SYKE ja Suomen Siipikarjaliitto ry. Rahoittajina ovat myös: MTK ry, Atria, HKScan Finland, Maa- ja vesitekniikan tuki ry ja Siipikarjasäätiö.
Helsingin yliopiston väitöstutkimuksen mukaan palkoviljoilla voidaan korvata osa soijarouheesta siipikarjanrehuissa. Palkoviljojen käyttö kotieläinten rehuna parantaa proteiiniomavaraisuutta. Palkoviljojen viljelyn lisääminen ja niiden käyttö kotieläinten rehuna onkin tehokas keino saavuttaa parempi valkuaisomavaraisuus.
Erja Koivusen väitöskirjakokeissa selvitettiin, miten paljon kotimaista hernettä ja härkäpapua voidaan käyttää munivien kanojen ja broilerien rehuissa ilman, että tuotantotulokset heikkenevät vilja-soijarouheruokintaan verrattuna.
kuva: Kate Holt/AusAID, CC BY 2.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=32168472
Helsingin yliopiston väitöstutkimuksen mukaan ilmastonmuutosta voidaan hillitä ja ruokaturvaa edistää Etiopiassa parhaiten eroosiosta kärsivän maatalousmaan kunnostamisella: Maan hiilinielu kasvaisi ja orgaanisen aineen lisääntyminen edistäisi maan kasvukuntoa. Saharan eteläpuolinen Afrikka on yksi maapallon haavoittuvimpia alueita ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Alueen maataloussektori sisältää merkittävän potentiaalin ilmastonmuutoksen hillinnälle.
Väitöstutkimuksessa selvitettiin myös Etiopiassa sijaitsevien pientilojen hiilen hävikkejä.
Suurimmat hiilihävikit syntyivät puun, oljen ja lannan poltosta ja kotieläinten aineenvaihdunnasta. Maanparannukseen käytettävää hiiltä voitaisiin lisätä vähentämällä kaasumaisia hiilen hävikkejä.
–Hiilensidontapotentiaalin hyödyntäminen laajasti Etiopian maatalousmaahan voisi kompensoida jopa täysin ihmisen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt, kertoo MMM Karoliina Rimhanen, joka väittelee 12. helmikuuta maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa.
Rimhasen tekemissä kokeissa saavutettiin vaihtoehtoisilla maatalouden menetelmillä suurempi maan hiilivarasto kuin perinteisillä tavoilla viljellyissä kontrollilohkoissa: Peltometsäviljelyllä saavutettiin 6–20 vuodessa reilut 11 tonnia hehtaarilta, vapaan laidunnuksen rajoittamisella 6–17 vuodessa yli 9 tonnia hehtaarilta ja viljellyillä terasseilla 5–10 vuodessa miltei 2 tonnia hehtaarilta isompi maan hiilivarasto.
Nurmikasvustosta tehty säilörehu sisältää pääasiassa kuitua, mutta myös runsaasti proteiinia ja sokereita. Luonnonvarakeskus (Luke) ja VTT kehittävät ja testaavat menetelmiä, joilla säilörehusta valmistetaan rehuja yksimahaisille eläimille kuten sioille ja siipikarjalle. INNOFEED-projekti tähtää maatilojen kannattavuuden parantamiseen ja Suomen proteiiniomavaraisuuden kohentamiseen.
INNOFEED-projektin tavoitteena on parantaa maatilojen kannattavuutta teknologialla, jolla valmistetaan korkeamman lisäarvon rehutuotteita säilörehusta. Samalla parannetaan Suomen matalaa proteiiniomavaraisuutta, joka on valkuaistäydennysrehujen osalta vain noin 15 %.
Nurmi kasvaa Suomessa hyvin. Pääosa sadosta korjataan säilörehuna ja käytetään nautakarjan ruokinnassa. Nurmen ja säilörehun tuotantoa on mahdollista lisätä merkittävästi tehostamalla viljelyä, nostamalla satotasoa ja ottamalla käyttöön vajaatuottoista tai kesannolla olevaa viljelymaata.
Maan kasvukunnon hallinta on merkittävä viljelyn haaste. Pyrkimys parantaa maan kasvukuntoa siten, että saadaan hyviä satoja vaihtelevissa sääolosuhteissa on perusteltua sekä tuotannon taloudellisuuden että resurssitehokkuuden ja ympäristön kannalta.
Talvella on hyvä aika suunnitella muutoksia tulevalle kaudelle. Viime kasvukausi toi hyvin esiin maan rakenteen ongelmat, mutta mitä niille voi tehdä? Mitkä koneet muokkausketjussa aiheuttavat suurimmat tiivistymisriskit ja miten riskejä voi vähentää? Miten kalkitus vaikuttaa maan murustu-vuuteen ja vedenläpäisykykyyn? Miten eri maalajit ovat herkkiä tiivistymiselle ja tiivistymisen ongelmille? Miten maan multavuutta voi nostaa ja miten se vaikuttaa ravinnehuoltoon ja tiivistymisherkkyyteen? Näihin ja muihin mieltä askarruttaviin kysymyksiin haetaan vastauksia OSMO-hankkeen ensimmäisessä kurssipäivässä.
Aika: Keskiviikko 10.2.2016, klo 9.00 – 16.00 Paikka: Aura-sali, Urpontie 2, Aura Kohderyhmä:Viljelijät, jotka ovat kiinnostuneita peltojen kasvukunnon parantamisesta ja resurssitehokkaasta maan hoidosta.
Tavoite: Perehdyttää maan kasvukunnon ja erityisesti rakenteen tunnistamiseen ja tiivistymisen ehkäisyyn sekä maan ravinteiden varastointikyvyn ja tasapainoisten ravinnesuhteiden merkitykseen.
Pääsisällöt:
Maan rakenteen merkitys, rakenneongelmat ja niiden tunnistaminen
Rengastus ja konevalinnat tiivistymisen ehkäisyssä
Viljavuustutkimuksen tekeminen ja hyödyntäminen
Ongelmalohkojen kalkitus ja maanparannus
Kouluttaja: Tutkija-viljelijä TkT Tuomas Mattila ja muut asiantuntijat. Hinta: 50 €/osallistuja (koulutus on arvonlisäveroton) sisältäen opetuksen ja materiaalit. Ruokailut ja kahvit omakustanteiset.
Lisätietoja: Kurssin johtaja Jukka Rajala jukka.rajala@helsinki.fi, puh. 044 303 2210 Ilmoittautuminen: viimeistään 7.2.2016 https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/67522/lomake.html
Järjestäjät: OSMO – Osaamista ja työkaluja resurssitehokkaaseen maan kasvukunnon hoitoon yhteistyöllä –hanke, jota toteuttavat Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ja ProAgria Länsi-Suomi sekä Järki-hanke ja BSAG.
Hyvinkään Palopurolle on syntynyt usean luomutilan ja muun toimijan yhteistyöverkosto Knehtilän tilan ympärille. Tavoitteena on kehittää ja toteuttaa alueen toimijoille energia- ja ravinneomavarainen luomutuotantomalli.
Kokosimme Ilmastonmuutos ja maaseutu (ILMASE) –tiedonvälityshankkeen kokemustemme perusteella vinkkejä työpajojen alustajille, fasilitoijille ja järjestäjille. Vinkit pohjautuvat työpajaosallistujien palautteeseen ja osallistuvaan havainnointiin. Vinkit olivat jaossa Maataloustieteen päivillä 12.-13.1.2016. Vinkkilista on vapaasti hyödynnettävissä ja kuulemme mielellämme myös kokemuksia, kommentteja ja parannusideoita.
Kuivamädätykseen perustuva Luonnonvarakeskuksen Sotkamon laitos tuottaa nurmesta biokaasua, jolla lämmitetään toimipaikan rakennukset. Laitoksen tuottamalla energialla korvataan 26 000 litraa lämmityspolttoöljyä vuosittain.
– Hehtaarin nurmituotolla ajellaan vuosi autolla tai lämmitetään kokonainen omakotitalo. Karkeasti laskettuna maatila voi olla lämmityksessään ja sähkössään omavarainen, jos sillä on käytössään noin 25 hehtaarin nurmipeltoala, Sotkamon toimipaikan vastaava tutkimusmestari, tiimiesimies Pekka Heikkinen sanoo.
Biokaasun raaka-aineesta ei ole Suomessa pulaa. Kaasua tuotetaan yleensä erilaisista biomassoista, kuten yhdyskuntien ja teollisuuden jätevesilietteistä, biojätteistä sekä lannasta. Lisäksi ruoan ja rehuntuotannon ulkopuolella on 300 000 hehtaaria joutopeltoa, jonka sadosta voisi tuottaa melkoisen määrän biokaasua.
-Nykyään uuden biokaasuauton saa jo tavallisen auton hinnalla ja vanhan kulkupelin voi parilla tonnilla muuttaa kulkemaan biokaasulla. Tämän jälkeen kaasulla ajaminen onkin huomattavasti edullisempaa kuin tavanomaisilla polttoaineilla,kertoo Sotkamon VuoGas-hanketta luotsaava asiakaspäällikkö Pasi Laajala.
Suomessa on tällä hetkellä parikymmentä kaasutankkausasemaa, ja niitä rakennetaan koko ajan lisää.
Ravinteet kiertoon ja aluetalous jaloilleen
Maatiloilla toimivilla biokaasutuotantolaitoksilla on tärkeä merkitys paitsi energian tuotannossa myös ravinteiden kierrätyksessä. Prosessissa ravinteet muuntuvat kasveille käyttökelpoiseen muotoon, ja hajuton jäännös voidaan levittää suoraan pelloille lannoitteeksi.
– Maatilat voivat säästää tuhansia euroja vuodessa, jos niiden ei tarvitse turvautua fossiilisiin väkilannoitteisiin. Emme ole enää kaukana energia- ja ravinneomavaraisesta maatilasta, asiakaspäällikkö Pasi Laajala Lukesta pohtii.
Sotkamon biokaasulaitokseen on käynyt tutustumassa satoja kiinnostuneita, ja kyselyitä tulee lähes päivittäin.
– Yksittäisillä tiloilla ei ole mahdollista tehdä tämänkaltaista laitteistojen testausta. Kartoitamme myös tuotannon kuluja ja riskejä, jotta biokaasutuotannon aloittaminen olisi mahdollisimman helppoa. Laajala uskoo, että ravinteiden kierrätys ja biokaasun tuotanto voivat saada alue- ja kansantalouden nousuun.
Vuonna 2012 Suomessa myytyjen elintarvikkeiden kotimaisuusaste oli 72 prosenttia. Elintarvikemarkkinoiden tuontiaste on vuosina 2003 -2012 noussut 0,7 prosenttiyksikköä vuodessa.
Elintarviketuotannon ja jakelun tärkein tuontituoteryhmä on kemikaalit ja kemialliset tuotteet. Näistä suuri osa on maatalouteen tuotavia kasvinsuojeluaineita ja lannoitteita, mutta myös kaikilla aloilla käytettäviä puhdistus- ja desinfiointikemikaaleja. Maataloustuotteiden tuontia ovat puutarhatalouden, nurmi- ja öljykasvien sekä sokerijuurikkaan siemenet. Viljoista ruista tuodaan jauhojen raaka-aineeksi. Alkutuotannon tuotteita tuodaan raakakahvina, hedelminä, marjoina ja vihanneksina elintarviketeollisuuteen raaka-aineiksi. Elintarviketeollisuudessa maataloustuotteita tärkeämpiä tuontituotteita ovat elintarviketeollisuuden puolivalmisteet esimerkiksi soijavalkuainen ja eri rehuaineet. Elintarviketuotannon ja -jakelun sujumiseksi energiaa tuodaan raakaöljynä, kivihiilenä ja maakaasuna sekä erilaisina öljyjalosteina.
Suomessa ruokahuollon turvaamisella on pitkät perinteet. Jo Suomen sijainti jäätyvän meren takana asettaa kuljetusten sujumiselle ja ulkomaankaupalle haasteita. Äkillisten tuonnin häiriöiden lisäksi tuonnin merkitys näkyy muillakin tavoin. Keskeisten tuontipanosten kuten energian ja soijan hintaheilahtelut vaikuttavat tuotannon kannattavuuteen.
– Valmiiden elintarvikkeiden tuonnin kasvu lisää kilpailua kotimaassa. Kotimaisen tuotannon ylläpitämiseksi on kehitettävä uusia tuotteita ja haettava lisämarkkinoita viennistä, toteaa vanhempi tutkija Marja Knuuttila Luonnonvarakeskuksesta.
