Tekijä: admin
Hyönteiset ovat viime vuosina nousseet entistä vahvemmin esille tulevaisuuden ravintona. Maailmassa yli kaksi miljardia ihmistä käyttää niitä ravintonaan jo tänä päivänä, etenkin Aasiassa ja Afrikassa. Hyönteisten kasvatukseen ja käyttöön pureuduttiin tarkemmin lokakuun alussa Pieksämäellä järjestetyssä ”Hyönteiset – tulevaisuuden ravintoa Suomessakin” -tapahtumassa.

Susanne Heiska Luonnonvarakeskuksesta kertoi hyönteisruoasta kattavan yleiskatsauksen. FAO:n (YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön) raportti ”Edible insects – Future prospects for food and feed security” (2013) toi esiin hyönteisten potentiaalin ratkaisuna maailman ruokakriisiin ja herätti samalla runsaasti kiinnostusta asiaa kohtaan.
Euroopassa kasvatetaan ihmisten ravinnoksi tällä hetkellä noin kymmentä ja eläinrehuksi 16 eri hyönteislajia. Tavallisimpia ovat kovakuoriaisen toukat sekä erilaiset kärpäset ja sirkat. Suomessa tutkimus kohdistuu erityisesti siipikarjan ja sian rehuihin. Euroopassa tällä hetkellä 13 maata on hyväksynyt hyönteiset elintarvikkeiksi, uusimpina Tanska ja Suomi. Hyönteisissä on paljon hyviä rasvoja ja ne ovat ravintoarvoltaan myös erittäin hyvä proteiinin lähde. Hyönteisten tilan, rehun ja veden tarve ovat pienempiä kuin muiden kotieläinten, joten ne ovat suhteellisen ekotehokkaita eläinproteiinin lähteitä.

Viljelijä Hermanni Nieminen Niittykummun maatilalta kertoi omia kokemuksiaan sirkkojen kasvatuksesta. Tila on kasvattanut hyönteisiä muutaman vuoden ajan lemmikkieläinten rehuksi. Kotisirkat kasvavat trooppisissa olosuhteissa erillisissä muninta- ja kasvatusastioissa.
Tapahtumassa Lauri Jyllilä Finsect Oy:stä valmisti miedosti maustettuja sirkkoja, jotka sekoitettiin kuullotetun sipulin kanssa ja tarjoiltiin ruissipsien kera. Maistelemaan päästiin myös sirkkajauheella höystettyä näkkäriä ja suklaa-kookospaloja.
Teksti ja kuvat: Minna Kosonen ja Elina Nurmi, Luonnonvarakeskus

Osallistu keskustelevaan tulevaisuusverstaaseen!
Miten ilmastonmuutos vaikuttaa maatalousyrittäjyyteen ja mitä muita ammatin luonnetta muokkaavia tekijöitä voidaan tulevaisuudesta tunnistaa? Millaisista taidoista ja tiedoista maatalousyrittäjä tulevaisuudessa hyötyy? Tule mukaan tulevaisuusverstaaseen etsimään ja luomaan maatalousyrittäjän ammatin tulevaisuuskuvia.
Aika: Torstai 16.11.2017 klo 9-16
Paikka: Mustialan kartanon oluttupa Iso Piippu (Renkituvantie 10, 31310 Tammela)
Ohjelma
9.00 Kahvitarjoilu ja ilmoittautuminen
9.30 Tulevaisuusverstaan avaus ja omien tulevaisuuskuvien tunnistaminen
10.15 Välähdyksiä maatalousyrittäjän toimintaympäristön tulevaisuudesta
Tutkimusjohtaja Tuomas Kuhmonen (Tulevaisuuden tutkimuskeskus), alustuksen video
11.00 Lounas (tarjotaan)
12.00 Millaisen tilan jätän seuraaville sukupolville
Maanviljelijä, erikoistutkija Tuomas Mattila (Kilpiän tila, Suomen ympäristökeskus), alustuksen video
12.45 Yhteisten tulevaisuuskuvien rakentaminen
14.15 Iltapäiväkahvi
14.45 Ideoita tulevaisuuskuvien edistämiseksi
16.00 Kiitokset ja loppusanat
Lisätietoja ja ilmoittautumiset 8.11. mennessä osoitteessa https://www.webropolsurveys.com/S/8C815BF054AD654E.par
tai Riikka Armanto (riikka.armanto(at)luke.fi / puh: 029 532 2135).
Tulevaisuusverstaat järjestää Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle –hanke.
Tervetuloa!
Osallistu keskustelevaan tulevaisuusverstaaseen!
Voisiko suomalainen maatalous olla ilmastoviisaan tuotannon edelläkävijä? Mitä hyötyjä ilmastoviisaista ratkaisuista on maatalousyrittäjälle? Tule mukaan tulevaisuusverstaaseen etsimään ja luomaan ilmastoviisaan tuotannon tulevaisuuskuvia!
Aika: Torstai 23.11.2017 klo 9-16
Paikka: Tuorlan majatalon kokoustila Tähkä (Tuorlantie 1 E, 21500 Kaarina)
Ohjelma
9.00 Kahvitarjoilu ja ilmoittautuminen
9.30 Tulevaisuusverstaan avaus ja omien tulevaisuuskuvien tunnistaminen
10.15 Maaseudun tulevaisuuksia
Tulevaisuudentutkija Vilja Varho (Luonnonvarakeskus), alustuksen video
11.00 Lounas (tarjotaan)
12.00 Viljelijän varautuminen ilmastonmuutokseen
Maanviljelijä, agronomi Juuso Joona (Tyynelän tila), alustuksen video
12.45 Yhteisten tulevaisuuskuvien rakentaminen
14.15 Iltapäiväkahvi
14.45 Ideoita tulevaisuuskuvien edistämiseksi
16.00 Kiitokset ja loppusanat
Lisätietoja ja ilmoittautumiset 15.11. mennessä osoitteessa https://www.webropolsurveys.com/S/6FA271DFF2C39800.par
tai Riikka Armanto (riikka.armanto(at)luke.fi / puh: 029 532 2135).
Tulevaisuusverstaat järjestää Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle –hanke.
Tervetuloa!
Aika: to 2.11. klo 9-16
Paikka: Hennolan kotieläinpiha, Vihti (Lepluhdantie 73, 03250 Ojakkala)
8.30-9.00 Kahvitarjoilu ja ilmoittautuminen
9.00 Tervetuloa, tutkija Riitta Savikko, Luonnonvarakeskus
9.15 Kasvinsuojelun haasteet Uudellamaalla kasvukaudella 2017, asiantuntija Vilma Kuosmanen, ProAgria alustuksen video
9.45 Kasvitaudit muuttuvassa ilmastossa – mitä odotettavissa?, erikoistutkija Marja Jalli, Luonnonvarakeskus alustuksen video
10.30 Mistä ja miten tunnistaa maan hyvän kasvukunnon?, tutkija-viljelijä Tuomas Mattila alustuksen video
11.15 Lounas (tarjotaan)
12.15 Pellon kunnon ylläpito viljelyä monipuolistaen, mm. viherlannoituksen ja kerääjäkasvien avulla, tutkija Hannu Känkänen, Luonnonvarakeskus alustuksen video
12.45 Peltokasvien tuhoeläimet – mitkä erityisiä haasteita muuttuvassa ilmastossa, erikoistutkija Anne Nissinen, Luonnonvarakeskus alustuksen video
13.15 Rikkakasvit – suorakylvöä vai ei, tutkija Heikki Jalli, Luonnonvarakeskus alustuksen video
13.45 Kahvitauko
14.15 Torjunta-aineiden vaikutuksista vesistöihin – ja millä toimilla viljelijä voi välttää vesistöhaittoja tutkija Katri Siimes, Suomen ympäristökeskus alustuksen video
14.45 Kasvinsuojeluainelainsäädännön ajankohtaiskuulumiset, ylitarkastaja Pauliina Laitinen, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto alustuksen video
15.15 Keskustelua ja kysymyksiä
15.45 Vesistökunnostusten ajankohtaiskuulumisia ja tilaisuuden päätös, hankekoordinaattori Ekaterina Ikonen, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry alustuksen video
16.00 Tilaisuus päättyy
Tapahtumaa järjestävät Luonnonvarakeskuksen Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle –hanke ja Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n Hiidenveden kunnostus 2016–2021 –hanke.
Kahvi- ja ruokatarjoiluiden mitoittamiseksi toivotaan ilmoittautumista viimeistään 30.10. ilmoittautumislomakkeella tai puh Ekaterina Ikonen 044 528 5026.
Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.
Etäyhteyslinkki: https://ucc.vy-verkko.fi/luke/meet/riitta.savikko/8N8P4BML
Lämpimästi tervetuloa!
Kaija Hakalan kirjoittama nettiartikkeli Suomen maatalous voi sopeutua ilmastonmuutokseen on juuri julkaistu ilmasto-opas.fi -sivustolla. Käyhän lukemassa ja päivitä ilmastotietosi uudesta artikkelista!
Aika: pe 27.10.2017 klo 9.00-16
Paikka: Hämeen ammattikorkeakoulu, Mustiala, Vanha opisto, Juhlasali (Mustialantie 104, 31310 Mustiala)
Tapahtumaa on mahdollista seurata myös omalta tietokoneelta nettiyhteydellä webinaarina. Etäosallistuminen: https://hamk.webex.com (valitse tapahtuman nimi ja paina Join).
Ohjelma ja esitykset
09.00-09.30 Kahvitarjoilu ja ilmoittautuminen
09.30 Tervetuloa
09.45 Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle -hankkeen esittely, Riitta Savikko, Luonnonvarakeskus
10.00 Ravinne- ja energiatehokas maatila -hankkeen esittely, Annika Michelson, HAMK
10.15 Mitä ravinnetehokkuus tarkoittaa? Pentti Seuri, Luonnonvarakeskus
10.45 Soilfoodin toimintatapa viljelijän, maan ja ympäristön eduksi, Sampo Järnefelt, Soilfood Oy
11.15 Yhteinen keskustelu
11.45 Lounas (tarjotaan)
13.00 Peltolohkojen ravinneanalyysit – drone menetelmä, Teemu Rekola, HAMK (ulkona)
14.00 Kahvi, Huttulassa
14.30 Valkuaisomavaraisuus – Case: Mustialan opetusmaatila, Katariina Manni, HAMK
15.00 Omalannoitteet, Timo Teinilä, Livia
15.30 Yhteinen keskustelu
16.00 Tilaisuus päättyy
Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin. Lämpimästi tervetuloa!
Kahvi- ja ruokatarjoiluiden mitoittamiseksi toivotaan ilmoittautumista viimeistään 23.10. ilmoittautumislomakkeella tai Riitta Savikko, riitta.savikko@luke.fi, 050 571 4548. Työpajan järjestävät Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle -hanke ja Ravinne- ja energiatehokas maatila -hanke.
Lisätietoa:
Riitta Savikko 050 571 4548, riitta.savikko@luke.fi (Luonnonvarakeskus)
Annika Michelson annika.michelson@hamk.fi (Hämeen ammattikorkeakoulu, Mustiala)
Etäosallistujille palautelomake ja haasteet, mahdollisuudet ja ratkaisut -lomake.
Salaojapäivässä Luonnonvarakeskuksen Karilan tutkimuspelloilla Mikkelissä päästiin to 21.9. tutustumaan salaojitukseen monipuolisesti, niin tietoiskujen kuin työnäytöksen avulla. Taustatietoa oli tarjolla muun muassa toimivasta pellon kuivatuksesta ja sen periaatteista, salaojasuunnittelusta, ojitusyhtymistä, investointiavustuksista ja pellon tiivistämisen välttämisestä. Tiivis tietopaketti löytyy myös Salaojayhdistyksen tuottamasta Peltosalaojitus-oppaasta.


Työnäytöksessä päästiin tutustumaan salaojien huuhteluun. Huuhtelu aloitetaan kokoojakaivosta ja kokoojaojista ja sen tarkoitus on poistaa salaojaputkien sisältä ruostesaostumaa ja maa-ainesta. Karilassa kokoojakaivon vedenpinta oli aivan liian ylhäällä – mikä ei kuulemma ole kovin harvinaista muillakaan pelloilla. Alkuun peltojen kuivatuksen parantamisessa siis pääsee jo huolehtimalla salaojakaivojen poistoputkien toimivuudesta ja sopivasta syvyydestä. Salaojapäivän järjestivät ProAgria Etelä-Savo ja Luonnonvarakeskus Mikkeli yhteistyössä osana Ravinnepiika-hanketta, paikalla oli myös Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle-hankkeen infopiste.
kirjoittaja: Riitta Savikko, Luonnonvarakeskus



Pellon satopotentiaalin saamista hyötykäyttöön tarkastellaan monipuolisesti ja käytännönläheisesti peltopäivässä Taivassalossa 6.10.2017. Päivän aikana esitellään ja pohditaan keinoja siihen, miten maan kasvukuntoa parantamalla saadaan pellon satopotentiaali tehokkaammin käyttöön ja ravinteet talteen.
Aika: Perjantai 6.10.2017 klo 9.45 – 14.30
Paikka: Aamupäivä: Ketarsalmen kievari, Hylkiläntie 45, Taivassalo
Iltapäivä: Juhani Suomen tila (opasteet Kustavintieltä)
Päivän tavoitteena on esitellä ja pohtia keinoja siihen, miten maan kasvukuntoa parantamalla saadaan pellon satopotentiaali tehokkaammin käyttöön ja ravinteet talteen. Aamupäivän osuus pidetään Ketarsalmen Kievarissa. Aamupäivällä kuullaan asiantuntijoiden puheenvuoroja maan kasvukunnon ja ympäristön hoidosta. Lounaan jälkeen siirrytään Juhani Suomen tilalle tutustumaan maan rakenteeseen mm. murukestävyys- ja sadevesisimulaation keinoin. Lisäksi kuullaan OSMO-hankkeen tilakokeen tuloksia ja Juhani Suomen viljelijäpuheenvuoro. Tilaisuuden päätteeksi ohjelmassa on jankkuroinnin työnäytös. Tervetuloa!
Ohjelma
klo 9.45 Kahvi
10.00 Tervetuloa peltopäivään, Sami Talola, RANKU-hanke
10.15 Pellon sadontuottokyky käyttöön ja ravinteet talteen, agronomi Jussi Knaapi
11.15 Maatalouden vesiensuojelutoimien kohdentaminen, Pekka Parkkila, KOTOMA-hanke
11.30 Lounas (maksuton)
12.15 Peltokohteeseen siirtyminen
12.30 Viljelijän puheenvuoro, Juhani Suomi
12.45 Tutustumista maan rakenteeseen pellolla:
a) Maan rakennedemonstraatio (murukestävyys ja sadevesisimulaatio), agronomi Jussi Knaapi
b) Maan kasvukunnon omatoiminen havainnointi pellolla, erikoissuunnittelija Jukka Rajala, Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, OSMO-hanke
c) Miksei pelto kasva? -Tuloksia OSMO-hankkeen tilakokeesta, Jukka Rajala
d) Jankkuroinnin työnäytös
14.30 Tilaisuus päättyy
Ilmoittautuminen: 2.10.2017 mennessä: Sami Talola, sami.talola@ely-keskus.fi tai 02 95 023 011.
Lisätietoja: Sami Talola, sami.talola@ely-keskus.fi tai 02 95 023 011, RANKU-hanke
Jukka Rajala, OSMO-hanke, Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, p. 044-303 2210, jukka.rajala@helsinki.fi
Järjestäjät: Tilaisuuden järjestää RANKU-hanke yhteistyössä OSMO-hankkeen kanssa.
Tervetuloa!
Hallitus hyväksyi torstaina 14.9.2017 keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman ”Kohti ilmastoviisasta arkea” vuoteen 2030. Suunnitelma linjaa tarvittavat keinot kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen päästökaupan ulkopuolisella sektorilla eli liikenteessä, maataloudessa, lämmityksessä ja jätehuollossa. Ilmastosuunnitelma annetaan selontekona eduskunnalle, joka aloittaa asian käsittelyn syksyllä.
Maataloussektorin päästövähennyksiä tuovat lisätoimet koskevat pääasiassa eloperäisten maiden päästöjen hillintää. Päästöjä vähennetään muun muassa nostamalla pohjaveden pintaa säätösalaojituksen avulla, metsittämällä ja kosteikkometsittämällä eloperäisiä maita, ja edistämällä biokaasun tuotantoa maataloudessa. Työkoneiden hiilidioksidipäästöille asetetaan ensimmäistä kertaa päästövähennystavoitteita. Päästöjä vähennetään kevyen polttoöljyn sekoitevelvoitteella ja tehostamalla energiankäyttöä. Tutkimus- ja kokeilutoiminnalla pyritään myös edistämään hiilen sitomista maaperään. Tämä on osa Suomen tukemaa kansainvälistä aloitetta maaperän hiilivarastojen lisäämisestä vuosittain neljän promillen verran.
Kohti ilmastoviisasta arkea – keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma vuoteen 2030 (pdf)
Taustaselvitykset löytyvät osoitteesta www.ym.fi/ilmastosuunnitelma2030







