Kategoriat
Ajankohtaista Toiminta

Maatalousteemapäivä Lapinlahdella Varpaisjärven koululla 7.9.2023

Luonnonvarakeskus ja Maaseutuammattiin ry toteuttivat maatalousteemapäivän Varpaisjärven koululla Lapinlahdella 7.9.2023. Teemapäivä oli osa koulun Kotikuntana Lapinlahti -monialaista oppimiskokonaisuutta.

1-3 -luokkalaiset viettivät aamupäivän Ruostepuron tilalla maatilan toimintaan tutustuen ja monenlaisen pihapuuhan parissa. 4-9 -luokkalaisilla aamupäivä meni työpajoissa, joiden aiheina olivat lehmä, maaperä, viljat, ilmasto ja puutarhatyöt. Iltapäivällä isommat oppilaat suuntasivat lähialueen maatiloille.

Kiitos, kun saimme vierailla Ruostepuron tila, Korholan tila, Alapihan tila, Murtomäentila , Rastinlahden tila , Mattilan maitotila ja Lammastila Haukivilla!

Luonnonvarakeskuksen ARMI- ja MURU-hankkeissa jalkaudutaan kuluvan lukuvuoden aikana kouluille kertomaan maataloudesta, koska hankkeissa halutaan lisätä lasten ja nuorten ymmärrystä ruuantuotannosta ja maataloudessa kehitetyistä ratkaisuista ympäristökysymyksiin sekä myös tietämystä maataloudesta ammattina.

lehmätyöpajan kuvia

Lehmätyöpajan toimintapisteitä. Lehmätyöpajaa veti Mira Haapalainen Luonnonvarakeskuksesta. kuvat: Mira Haapalainen / Luke

Viljelykasvityöpajan antia. Viljelykasvityöpajaa vetivät Niina Mäntyniemi Maaseutuammattiin ry:stä ja Riitta Savikko Lukesta. kuvat: Riitta Savikko/Luke

Peltojen maalajeista lapsille työpajaa veti Arja Mustonen Luonnonvarakeskuksesta. kuva: Niina Mäntyniemi/Maaseutuammattiin ry.

Varpaisjärven koulun 9-luokkalaiset vierailivat Mattilan maitotilalla. Kuva: Mira Haapalainen / Luke.

Puutarhapajassa lapset saivat istuttaa koulun pihaan marjapensaan ja kylvää herneitä versokasvatukseen kotiin, pajaa veti Kati Rikala Luonnonvarakeskuksesta.

Luonnonvarakeskuksen ARMI (Alueelliset ratkaisukeinot eloperäisten maatalousmaiden ilmastovaikutusten hillitsemisessä) -hankkeen rahoittaja on maa- ja metsätalousministeriön HiilestäKiinni-tutkimusohjelma ja MURU-hankkeen (Ilmastoviisas ja muutosjoustava ruokajärjestelmä pellolta kuluttajalle) rahoitus on saatu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.

teksti: Niina Mäntyniemi/Maaseutuammattiin ry ja Riitta Savikko/Luke