
Työ ja elinkeinoministeriön asettama pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmä julkaisi loppuraporttinsa 16.12.2014.
Pientuotannon osuus sähkön kokonaistuotannosta Suomessa on nykyisin vielä vähäinen. Piensähköntuotannon kokonaispotentiaalin arvioidaan olevan vuoteen 2020 mennessä noin 600 MW asennettua kapasiteettia, mikä tarkoittaa noin 1 TWh sähköntuotantoa. Merkittävää kasvua voidaan odottaa etenkin aurinkosähköjärjestelmien osalta. Potentiaalin toteutuminen riippuu mm. pientuotannon taloudellisesta kannattavuudesta, teknisestä ja hallinnollisesta sujuvuudesta sekä tiedon saatavuudesta, jotka ovat pientuotannon kehityksen kannalta keskeisimmät haasteet.
Pientuottaja hyötyy investoinnistaan eniten käyttäessään kaiken mahdollisen tuottamansa sähkön itse ostosähkön tarpeen samalla vähentyessä. Työryhmä kannustaa piensähköntuottajia optimoimaan omaa tuotantoaan ja kulutustaan vastaamaan toisiaan aina, kun se on mahdollista.
Työryhmä esittää, että kunnat edistäisivät pienimuotoisen energiantuotannon käyttöönottoa kaavoituksessa sekä määrittelisivät rakennusjärjestyksissään toimenpidelupaa edellyttävien hankkeiden, erityisesti aurinkopaneelien, kokorajoja ja edellytyksiä.
Energian pientuotantoon kytkeytyy vahvasti energiakansalaisuus-käsite. Siinä uudenlainen kuluttamisen ja tietoisuuden kulttuuri nivoutuu yhteen hajautettujen energiaratkaisujen kautta. Investoimalla omaan mikrovoimalaan ihmiset sitoutuvat uusiutuvaan energiaan sekä taloudellisesti että psykologisesti. Tällaisia ihmisiä leimaa kiinnostus uuteen tekniikkaan ja halu tuottaa ympäristöystävällistä sähköä, olla energiaomavarainen ja edelläkävijä.
Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän loppuraportti