Nivalan työpajassa käsiteltiin maidontuotannon, rehuntuotannon ja valkuaiskasvien tulevaisuutta ilmastonäkökulmaan yhdistettynä. Työpajassa oli noin 30 osallistujaa. Heistä viljelijöitä oli 13 osallistujaa. Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Nivalan kaupungin Tulevaisuustyöpaja 2020 -hanke ja MTT:n Ilmastonmuutos ja maaseutu -hanke.
Hannu Tölli, Nivalan kaupungin maaseutujohtaja Neliapila-Maaseutuhallinnosta avasi tilaisuuden ja kertoi Nivalan maataloudesta. Nivala on yksi tärkeimpiä maidontuottajakuntia Suomessa. Tilojen lukumäärä on laskenut, mutta viljelty pinta-ala, lehmämäärä ja tuotettu maitomäärä ovat kasvaneet viime aikoina. Parhaillaan alueen hankerintamalla ennakoidaan maatalouden kehitystä vuoteen 2030 ulottuen. Tämän tilaisuuden yksi tavoite olikin saada lisäeväitä maatilojen vahvan tulevaisuususkon luomiseen. Hannu Töllin esitys
Kestävä maidontuotanto
Erkki Joki-Tokola MTT:ltä johdatteli päivän aiheeseen kertomalla kestävästä maidontuotannosta. Joki-Tokolan esittelemistä, YK:n Ruoka- ja maatalousjärjestö FAO:n tuottamista maailmankartoista näimme maailman ruuantuotantoon kohdistuvan monenlaisia riskejä, tulvista kuivuuteen, saastumisesta eroosioon ja maan hedelmällisyyden häviämiseen. Lisäksi suurimmat riskit osuvat samoille alueille, joissa väkimäärä on suurin. FAO:n ennusteiden mukaan maailmassa olisi pystyttävä tuottamaan noin 70 prosenttia enemmän ruokaa vuoteen 2050 mennessä kuin vuonna 2010, jotta ruuantuotanto tyydyttäisi kasvavan ja yhä paremmin toimeentulevan väestön tarpeet. Periaatteessa siis ruuantuotannolle on tulevaisuudessa mitä suurin tarve ja kysyntä. Eri asia sitten on, miten kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Ruuantuotannon lisääminen ei ole helppo tehtävä, koska viljelyyn sopiva maa-ala ja muut luonnonvarat, kuten fosforilannoitteet, fossiilinen energia ja kasteluvesi, ovat rajallisia ja maapallolla pitää olla elintilaa muillekin lajeille kuin vain ihmisille. Tulevaisuudessa ruoan hinnat voivat vaihdella rajusti sekä satovaihteluiden että poliittisten päätösten vuoksi.
Joki-Tokola näki tulevaisuuden kestävän ruoantuotannon saavuttamisessa ratkaisuksi ruuantuotannon ekotehokkuuden lisäämisen, jossa ajatuksena on tuottaa vähemmillä panoksilla enemmän tuotoksia ja välttää hävikkiä ja ympäristöhaittoja. Maidontuotannossa ekotehokkuus näkyisi erityisesti nurmisäilörehun satotason kohottamisena, navetassa hyvätuottoisina, pitkään terveinä pysyvinä eläiminä ja optimaalisena ruokintana, ihmistyötä säästävinä menetelminä, edukkaampana rakentamisena ja myös tilan suunnitelmallisena johtamisena. Erkki Joki-Tokolan esitys
Kotimaiset valkuaiskasvit lypsylehmien rehuna
Kaisa Kuoppala MTT:ltä kertoi, miten kotimaisia palkokasveja voi käyttää lypsylehmien valkuaisrehuina. Tällä hetkellä kotimaisen valkuaisrehun osuus valkuaisrehuista on vain 15 prosenttia – tilanne on paikallismurteella ”surkia”. Kaisa Kuoppala loi alustuksessaan toivoa paremmasta tilanteesta: Härkäpavusta olisi mahdollista luoda maailman tärkeimmän valkuaiskasvin, soijan, veroinen valkuaiskasvi Suomessakin. Palkokasvit tarjoavat monipuolisia käyttömahdollisuuksia. Useat palkokasvit soveltuvat kokoviljasäilörehuseoksiin (mm. herne, virnat, härkäpapu). Palkoviljoja (herne, härkäpapu, lupiini) voi käyttää väkirehuna. Nurmipalkokasvit, kuten apilat, soveltuvat puolestaan erinomaisesti säilörehuun, kuivaheinään ja laidunnukseen.
Kuoppala kertoi myös monia perusteluja sille, miksi palkokasveja kannattaa viljellä. Palkokasvit ovat typensitojakasveja, eli ne antavat peltoon typpilannoitusta myös seuraavalle kasville ja vähentävät typpilannoituksen tarvetta. Yksivuotisia palkokasveja voi käyttää katkaisemaan apilakiertoa ja ne helpottavat lannanlevityksen mahdollisuuksia. Palkokasvit myös lisäävät viljelykasvivalikoiman monimuotoisuutta. Palkokasvien sulavuus ei laske samaan tahtiin kuin heinillä, joten ne tuovat joustoa rehujen korjuuaikaan. Palkokasvit osana rehua lisäävät rehujen syöntiä ja sen myötä maitotuotosta. Ihmisravitsemuksen kannalta ne myös parantavat maitorasvan laatua. Kuoppala korosti, että lypsykarjatiloilla on monia keinoja paremman valkuaisomavaraisuuden saavuttamiseen. Aloittaa voi siitä, että ottaa apilan mukaan nurmiin. Perusrehun hyvä laatu (korjuu hyvin sulavana ja hyvä säilönnällinen laatu) on valkuaisen saanninkin kannalta tärkeää. Kokoviljasäilörehua kannattaa kokeilla omallakin tilalla. Osan rypsirouheesta tai –puristeesta voi korvata lypsylehmien ruokinnassa herneellä tai härkäpavulla. Eläinryhmittäin on erilaisia rehutarpeita, joten rehut kannattaa kohdentaa oikein. Kuoppala haaveili tilanteesta, jossa pikkuvasikat saisivat kuivaheinää –sen parempaa vasikoiden ruoansulatuselimistön kehittämisen rehua ei olekaan. Kaisa Kuoppala kertoi myös Karjatilan kannattava peltoviljely- eli KARPE-hankkeen nettisivuilleen tuottamista työkaluista, erilaisista laskureista sekä kirjastosta. Kaisa Kuoppalan esitys
Osallistujia kiinnosti, ehtiikö härkäpapu tuleentua Nivalan korkeudella. Vastauksessa kävi ilmi, että välillä ehtii, sillä Nivalassa on pituuspiiriään edullisemmat viljelyolosuhteet. Kokoviljasäilörehuksi palkokasvit soveltuvat myös täällä ja paljon Nivalaa pohjoisempanakin. Lypsylehmien ruokinnassa kokoviljasäilörehua käytetään rehuanalyysin tulosten mukaan. Ruokintaa suurempia haasteita on itse asiassa viljelyssä, korjuussa ja ruokintamenetelmissä. Niihinkin Kuoppalan esityksessä esitettiin ratkaisuja. Ruokinnassa pitää huomioida, että puna-apilassa ja muissa palkokasveissa on paljon kalsiumia (Ca), joten ummessaoleville lehmille niitä pitää välttää poikimahalvausriskin pienentämiseksi. Tieto Tuottamaan –sarjan oppaan Valkuaisrehujen tuotanto ja käyttö avulla voi arvioida ruokinnan eri valkuaisrehuvaihtoehtojen tuotosvaikutuksia ja taloudellisuutta ja löytää omalle tilalle viljeltäviksi soveltuvat valkuaiskasvit viljelyohjeineen.
Palkokasvien viljely ja viljelyteknologia
Tuontivalkuaisen korvaamisen lisäksi palkokasvien viljelyllä saadaan biologista typpilannoitusta. Tämä vähentää lannoitekustannuksia ja myös lannoiteteollisuuden aiheuttamia ilmastopäästöjä sekä pellosta helpommin ilmaan karkaavien mineraalilannoitteiden aiheuttamia ilmastopäästöjä. MTT:n Ruukin toimipaikassa työskentelevän tutkijan Timo Lötjösen alustuksessa syvennyttiin palkokasvien viljelyteknologiaan. Hänen esityksestään löytyy neuvoja siitä, mitä kasveja kivennäismailla ja toisaalta multa- ja turvemailla kannattaa viljellä säilörehuksi ja puitavaksi. Hänen esityksessään myös ohjeistetaan valkuaiskasvipeltojen perustamisessa, lannoituksessa ja sadonkorjuussa. Timo Lötjösen esitys
Viljelykasvien monipuolistamiseen saatavilla olevat valkuaiskasvien siemenet
Mikko Löytynoja Hankkija-Maatalous Oy:stä kertoi valkuaiskasvien siemenvalikoimasta herneistä sinimailaseen, virnoihin ja härkäpapuun. Mikko Löytynojan esitys
Maidontuotannon kannattavuus –näkökulmia rehuntuotantoon
Timo Sipiläinen Helsingin yliopistolta kertoi maidontuotannon kannattavuuteen vaikuttavista seikoista, mm. tuotosten ja panosten hintatasosta, typensitojakasvien käytön vaikutuksista ja säilörehun eri korjuuketjujen vaikutuksesta kannattavuuteen. Maitotilojen kannattavuuskerroin vuonna 2011 oli keskimäärin 0,6. Vuonna 2011 lypsykarjatilojen kannattavuuskerroin oli keskimäärin parempi kuin muiden tuotantosuuntien. Laskennallisen esimerkin perusteella tällä hetkellä suurin kate on saatavissa maitotilalla, jolla sekä pellot että eläimet ovat luomutuotannossa. Säilörehun korjuuketjun edullisuuteen vaikuttaa monta seikkaa, mm. tilakoko ja peltoala, kuljetusetäisyys, säilörehun toivottu laatu ja vuoden kasvuolot. Sipiläinen korosti, että kullekin tilalle parhaat ratkaisut on mietittävä tilakohtaisesti. Tiloilla kannattaa hyödyntää tilanpitäjän omaa erikoisosaamista. Lisäksi kannattaa huomioida, että yksittäisen osaprosessin virittäminen huippuunsa ei välttämättä johda parhaaseen tulokseen yrittäjän kannalta. Tärkeää on tarkastella omaa tilaa kokonaisuutena ja miettiä pitkän aikavälin tavoitteet ja sitten sopeuttaa tuotantoa näiden strategiavalintojen puitteissa. Timo Sipiläisen esitys
Kokemuksia valkuaiskasvien tuotannosta
Hannu Kontio Kontion luomutilalta Ylivieskasta kertoi monipuolisesti omista valkuaiskasvien viljelykokemuksistaan. Hän on kokeillut niin apilan, herneen, härkäpavun, valkolupiinin, sinilupiinin kuin sinimailasenkin viljelyä. Tulokset ovat olleet innostavia. Kontio totesi, että härkäpapukasvusto kestää sadetta hernekasvustoa paremmin. Vaikeutena viljelyssä oli vain härkäpavun siemenen saamisen vaikeus – mikä tilanne on onneksi jo parempi. Valkuaiskasvien lisäksi Kontio kertoi kokeilleensa myös mm. kvinoan viljelyä. Hän oli hankkinut siemenet luontaistuotekaupasta ja kasvi oli kasvanut vallan mainiosti. Myös valkomesikkä oli ollut tilalla kokeilussa: se oli mainio mehiläiskasvi ja kelpasi hyvin nautakarjan rehuksikin.
Maitotilojen energiasuunnitelmalla kustannusjahtiin
Hannu Kokkoniemi, ProAgria Oulun yritysasiantuntija ja energianeuvoja, kertoi maatilan energiasuunnitelmasta. Energiaa kuluu tilalla niin lämmitykseen, sähkölaitteiden toimintaan, valaistukseen, veden lämmitykseen kuin traktorityöhönkin. Energianlähteitä voi valita niin fossiilisista (esimerkiksi öljy) kuin uusiutuvista (esimerkiksi puuperäiset polttoaineet) raaka-aineista. Energiaa voi myös käyttää hyvinkin tehokkaasti tai varsin tehottomasti. Tieto kulutuksesta auttaa arvioimaan omia kehityskohteita ja säästömahdollisuuksia. Tilan energiasuunnitelmassa selvitetään tilakohtaisesti energian kulutus ja kehityskohteet. Kokkoniemi kertoi esityksessään myös tilaesimerkeistä. Esityksen lisämateriaalina olivat myös maatilojen energiaohjelman esittely, energiasuunnitelmaraportin runko ja maatilan energiaohjelman liittymisasiakirja. Hannu Kokkoniemen esitys
Ajankohtaista järjestörintamalta
Eero Isomaa MTK:n maitovaliokunnasta kertoi lopuksi ajankohtaiskuulumisia EU:n maatalouspolitiikan valmistelusta. CAP-uudistuksessa hyvää hänen mukaansa on se, että suunnitelmissa tunnustetaan luonnonolosuhteiltaan heikoimpien alueiden asema. Suomi on myös niiden maiden joukossa, joiden suoran tuen osuuteen ei pitäisi kohdistua leikkauspaineita. Ongelmiakin suunnitelmissa riittää. Kun EU:n taloudessa on epävarmuutta, heijastuu se EU:n budjettiin ja myös maatalouden osuuteen siinä. Aikataulun venyminen hankaloittaa montaa muuta päätöksentekoa: vuodesta 2014 on tulossa siirtymäkausi. Kansallinen rahoitusosuus on vielä epäselvä. Turvemaiden kyntökielto oli esitelmäaikaan kovan vastalobbauksen kohteena. Byrokratia ei seuraavalla ohjelmakaudella ole todennäköisesti vähenemässä vaikka niin yleisössä toivottiin.
Isomaa toi esiin, että markkinoilla hintavaihtelut ovat nopeutuneet ja ne vaikuttavat jatkuvan tulevaisuudessakin. Markkinoilla näyttää siltä, että rehu-, energia- ja työvoimakustannukset ovat nousussa. Erilaisista ruokaketjun ongelmista johtuen keskustelu ruoan aitoudesta ja hyvästä laadusta, ruoan turvallisuudesta ja eettisyydestä, eläinten hyvinvoinnista ja myös ilmastokysymyksistä on heräämässä. Se antaa mahdollisuuksia vaatia tuotteille kustannuksia vastaavaa hintaa. Kiinnostus lähi- ja luomuruokaan toivottavasti alkaisi näkyä myös kuntien päätöksenteossa ja hankinnoissa sekä valtioneuvoston päätöksissä. Britanniassa on kaupan toimintaa valvova asiamies – Isomaa ehdotti, että sellaiselle voisi olla tarvetta myös Suomessa. Viljelijä tekee Suomessa elintarvikeketjussa eniten työtä, mutta saa ketjun toimijoista vähiten katetta toiminnalleen: tämän epäkohdan Isomaa toi esityksessään esille. Eero Isomaan esitys
Keskustelua: ”Ratkaisuja kannattavuuteen ja kestävyyteen”
Tilaisuuden lopuksi käytiin keskustelua siitä, mitkä seikat auttaisivat maidontuotannon kannattavuutta ja kestävyyttä tulevaisuudessa ja edesauttaisivat ilmastonmuutokseen varautumista. Vahvuuksia ja heikkouksia miettineessä keskustelussa kerättiin fläppipaperille seuraava yhteenveto:
Mikä varmentaisi maidontuotannon kannattavuutta ja kestävyyttä tulevaisuudessa ja edesauttaisi ilmastonmuutokseen varautumista?
-vahvuudet
- toimiva, vakaa yhteiskunta
- osaaminen rehuntuotannon kustannuslaskelmissa
- mahdollisuus reagoida, helppo tuoda uusia viljelykasveja
- monivuotiset nurmet -> eroosion kesto
- tiedon taso noussut valtavasti
- neuvojajärjestöt, ammattiviljelijät ottavat tiedon käyttöön, uskaltavat kokeilla uusia kasveja
- biokaasulaitteistot käyttöönotettavia
- kotimainen, puhdas tuote
- markkinat tiedossa on etu
- yhteistyön kehittämisen mahdollisuudet: yhteisnavetat, urakointi, tilusjärjestelyt
- puhdas, omavarainen elintarviketuotanto
- erikoiskasvien aromikkuus pitkänä päivänä
-heikkoudet
- Suomen maaperä ei kestä ylimääräistä sadantaa eikä raskaita koneita siihen yhdistettynä
- tuholaiset & kasvitaudit lisääntyy
- ilmastonmuutos ei tuo edukkaampia olosuhteita keväisin, vaan lisää sadetta syksyyn, kevätpäiväntasaus pysyy paikallaan
- tuotteiden markkinoinnissa ja tuottajan saamassa hinnassa parannettavaa
- tuoteväärennökset menevät läpi (onko oikeasti kotimainen, luomu, naudanliha)
- huono tuottajahinta kotieläinpuolella
- lyhyt kasvukausi
- kalkitus & ojitus tuo kustannuksia, joita kaikissa maissa ei ole
- valtion viljavarastoja pienennetty, ei aina siemeniä saatavilla
kirjoittajat: Riitta Savikko, Sari Himanen, Karoliina Rimhanen ja Hanna Mäkinen