Kategoriat
Ajankohtaista

OKRA-näyttelypisteellä 2019 esillä ilmastonmuutokseen varautumisen keinoja

Ilmastonmuutokseen varautuminen maataloudessa –hanke oli mukana OKRA-näyttelyssä Oripäässä 3.-6.7.2019 Luonnonvarakeskuksen osastolla. Pisteellämme saattoi osallistua ilmastonmuutokseen varautumisen kiinnostavia keinoja koskevaan kyselyyn. Vastauksia kyselyyn saimme 105 kpl ja arvontapalkinnot, muistikirjat, on postitettu kunkin päivän onnekkaille. Lisäksi jaossa oli tietokortteja Maanviljelijän varautuminen ilmastonmuutokseen, Palkokasveista on moneksi: valkuaista, viherlannoitusta, maanparannusta, Sekaviljelyllä satovarmuutta ja ympäristöhyötyjä ja Suometsien ilmastoviisas metsänhoito. Posterissa esittelimme maatilojen ilmastotoimia ja palkokasvien hyötyjä. Jaoimme pisteellä niittysiemenseosta pienissä pusseissa, pussukoita lähti maailmalle 595 kpl.

Pisteellämme käytiin monia mielenkiintoisia keskusteluja ilmastonmuutokseen liittyvistä teemoista. Keskustelun aiheina olivat esimerkiksi vieraslajit, rikkakasvit, turvepeltojen hyödyt ja haasteet ja ilmastoviisas karjatalous lehmien syyllistämisen sijasta. Osa väestä koki ilmastokeskustelun menneen vaalikeväänä vouhotukseksi ja maaseudun ja maatalouden positiivisten ilmastoratkaisujen jääneen ihan pimentoon julkisessa keskustelussa ja vain kaupunkinuorten elämäntavan olevan esillä. Metsien hiilinielulaskenta oli myös keskusteluissa. Metsät ja hiilinielut –teema ja metsänhoito- ja hakkuutavat koettiin hämmentävänä, kun mielipiteitä ja tutkimustuloksia on niin monenlaisia ja Luonnonvarakeskuksen uutisoinnissakin on ollut erilaisia tuloksia. Myös pölyttäjille hyötyjä tuovat kasvit olivat keskusteluteemana, niin luonnon niittykasvit kuin pelloilla viljeltävät kukkivat viljelykasvit, kuten apilat, härkäpapu, hunajakukka ja ahdekaunokki. Luonnonhoitopellot ja monimuotoisuuspellot sekä peltojen pientareet voivat tarjota hyötyhyönteisille ruokaa ja suojaa. Hyönteisistä ravintoverkko jatkuu esimerkiksi lintuihin. Monimuotoiset elinympäristöt auttavat eliöitä varautumaan ilmastonmuutokseen.

Naapuripisteellä OPALLife-hankkeen väki kertoi PeltoOptimi-työkalun mahdollisuuksia peltojen luokitteluun. Luonnonvarakeskuksen osastolla esiteltiin monipuolisesti maatalouden tutkimuksen teemoja. Esillä oli muun muassa erikoisempia viljelykasveja, kuten härkäpapua, kuminaa, tattaria, kvinoaa ja amaranttia; hiilijalanjälkilaskentaa, kierrätysravinteita, ravinnetaseita, kasvinterveyden tutkimusta, pölyttäjätutkimusta, puutarhatutkimusta ja luomututkimusta.     

Kiitos kaikille pisteellämme piipahtaneille!

Teksti: Riitta Savikko, Luonnonvarakeskus

OKRA-näyttelyn 2019 ilmastopiste Luonnon-
varakeskuksen osastolla. Elina Nurmi kertoo OPALLife-hankkeesta. kuva: Riitta Savikko

Kategoriat
Ajankohtaista Toiminta

Olemme mukana OKRA-maatalousnäyttelyssä 4.-7.7.2018 Luonnonvarakeskuksen osastolla

 

okralogo_2018

Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle –hanke on OKRA-näyttelyssä mukana Luonnonvarakeskuksen osastolla (sisähalli, osasto F258).

OKRA-näyttely järjestetään 4.-7.7.2018 Oripäässä (Oripään lentokenttä, Hirvikoskentie 290, 32500 Oripää).

 

 

Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle (VILMA) -hankkeen pisteellä on jaossa tietoa maanviljelijän varautumisesta ilmastonmuutokseen sekä palkokasveista, sekaviljelystä ja suometsien hoidosta. Pisteeltämme löytyy myös arvonta palkintoineen. Tervetuloa pistäytymään!

Lue lisää: Luke Okrassa 2018: kasvinterveystietoa – ilmastoviisaita ratkaisuja – vaihtoehtokasveja viljan viljelyyn – geenivaroja

Kategoriat
Ajankohtaista Toiminta

OKRAssa esittelemme palkokasveja – tervetuloa pisteellemme!

OKRA-näyttelyssä esiteltävät palkokasvit kasvamassa kasvihuoneessa Mikkelissä.
OKRA-näyttelyssä esiteltävät palkokasvit kasvamassa kasvihuoneessa Mikkelissä. Kuva: Riitta Savikko / Luken arkisto.

Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle (VILMA)-hanke on mukana OKRA-maatalousnäyttelyssä Oripäässä 6-9.7.2016. Pisteemme sijaitsee Luonnonvarakeskuksen osastolla, sisähallissa osastolla F49. VILMA-hanke esittelee OKRA-näyttelyssä erilaisia palkokasveja, sillä palkokasvit tarjoavat monella tapaa ilmastoviisaita ratkaisuja.

 

 

 

Tänä vuonna vietetään YK:n nimeämää palkokasvien vuotta. Palkokasvit pystyvät hyödyntämään ilmakehän typpeä juurinystyröidensä typpibakteerien avulla ja vähentävät siten typpilannoitustarvetta. Palkokasvien satoa voi käyttää monipuolisesti joko ihmisten ravintona, eläinten rehuna tai viherlannoitukseen. Eläinten rehuna kotimaisten palkokasvien käyttö lisää valkuaisrehuomavaraisuutta. Palkokasveilla on viljelykierrossa hyvä esikasvivaikutus. Typpilannoitusvaikutuksen lisäksi palkokasvit parantavat maan rakennetta ja lisäävät maan humuspitoisuutta; palkokasvien avulla voidaan monipuolistaa viljelykiertoa ja helpottaa kasvitautien ja -tuholaisten hallintaa.

 

Kategoriat
Ajankohtaista Toiminta

OKRA-maatalousnäyttelyssä infopisteemme ilmastoviisaista ratkaisuista maaseudulle

 

OKRAssa uusien viljelykasvien esittelyä. Kuva: Maria Hyvönen/MTT:n arkisto.
OKRAssa uusien viljelykasvien esittelyä. Kuva: Maria Hyvönen/MTT:n arkisto.

OKRA-maatalousnäyttelyssä Oripäässä 2-5.7.2014 keskustelimme ilmastoviisaista ratkaisuista maaseudulle. Infopisteellämme jaoimme niittykukkien siemeniä ja hankkeen tietokortteja. Osastollamme esittelimme ilmastonmuutoksen myötä mahdollisesti yleistyviä viljelykasveja maissia, härkäpapua ja rapsia. Pisteellämme saattoi myös osallistua hyönteishotellin arvontaan.Pisteemme yksi pääviesti oli, että elinvoimainen maaseutu on tärkeä pitkäjänteisen kehittämisen kohde kotimaisen ruoantuotannon, maisema-arvojen ja kasvi- ja eläinmonimuotoisuuden ylläpitäjänä. Ilmastonmuutokseen varautuminen palvelee paitsi maaseudun elinkeinotoiminnan kehittämistä (mm. uusiutuvan energian raaka-aineet), niin myös ihan kaikkia suomalaisia kotimaisen ruoantuotannon turvaamisen, maiseman ja luonnon kautta. Lue lisää.