Kategoriat
Ajankohtaista

Maa- ja metsätalousyrittäjät tavoitetulvassa – tulevaisuuden muutokset ja mahdollisuudet

kuva: Karoliina Rimhanen/MTT

Ilmase-hankkeen syksyn 2012 toinen työpaja järjestettiin Jyväskylässä Ränssin Kievarissa 6. marraskuuta. Työpajassa esiteltiin ja pohdittiin maa- ja metsätalouden tulevaisuuden näkymiä. Ilmastonmuutoksen suorien vaikutusten ohella tuotannollinen, ympäristöllinen, taloudellinen ja rakennepoliittinen tavoiteaallokko aiheuttavat maaseudulle muutoksia, joihin olisi sopeuduttava. Vaikka riskit lisääntyvät, muutokset saattavat avata mahdollisuuksia Suomen maaseudulle. Ennakointia tulevaan tarvitaan. Lue lisää…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Maa- ja metsätalousyrittäjät tavoitetulvassa – tulevaisuuden muutokset ja mahdollisuudet

 

Ilmase-hankkeen syksyn 2012 toinen työpaja järjestettiin Jyväskylässä Ränssin Kievarissa 6. marraskuuta. Työpajassa esiteltiin ja pohdittiin maa- ja metsätalouden tulevaisuuden näkymiä. Ilmastonmuutoksen suorien vaikutusten ohella tuotannollinen, ympäristöllinen, taloudellinen ja rakennepoliittinen tavoiteaallokko aiheuttavat maaseudulle muutoksia, joihin olisi sopeuduttava. Vaikka riskit lisääntyvät, muutokset saattavat avata mahdollisuuksia Suomen maaseudulle. Ennakointia tulevaan tarvitaan.

 

kuva: Karoliina Rimhanen/MTT

Erikoistutkija Pasi Rikkonen MTT:sta aloitti Jyväskylän työpajapäivän kertomalla ilmasto- ja energiapolitiikan tulevaisuuden vaihtoehdoista ja niiden arvioiduista vaikutuksista Suomen maatalouspoliittiseen toimintaympäristöön ja aina tilatasolle saakka. Ohjelmakauden 2014–2020 keskiöön Euroopan komissio on nostanut mm. ruokaturvan, ympäristönsuojelun, ilmastonmuutoksen ja erilaisten alueiden tasapainoisen kehityksen ylläpitämisen. Ilmasto- ja energiapoliittiset tavoitteet näkyvät entistä vahvemmin myös Suomen maatalouspolitiikassa, painotti Rikkonen. Maataloudelle on asetettu päästökaupan ulkopuolisena toimialana kansallisesti 13 % vähennysvelvoite kasvihuonekaasupäästöissä vuoden 2005 tasosta, vuoteen 2020 mennessä.

Rikkosen vetämässä ILVAMAP-hankkeessa selvitetään ilmastonmuutoksen hillinnän vaihtoehtoja maataloudessa, yhdessä maatilojen liiketaloudellisen  kehityksen kanssa. Eri hillintätoimenpiteiden kuten biokaasutuotannon laajentamisen, eloperäisten maiden viljelyn ja lisäpeltoalan rajoittamisen sekä lannankäsittelyn ja ruokinnan muutosten merkitystä ja keinojen tehokkuutta tarkastellaan hankkeessa sekä yhteiskunnan ja päästötavoitteiden saavuttamisen että maatilayrittäjän näkökulmasta.

Hillintätoimenpiteiden vaikutukset, erityisesti kustannuksiin ja maatilojen toimintaedellytyksiin, vaihtelevat niin alueellisesti kuin tilakohtaisesti ja siksi ennakoivaa tutkimusta tarvitaan päätöksenteon tueksi.  Meillä maatalouden keskittymisen odotetaan jatkuvan: maamme etelä- ja keskiosassa peltoalan kysyntä kasvaa, kun taas muualla pellon kysyntä voi vähentyä. Toisaalta puuttuminen tuotannon keskittymiseen, jolla vaikeutetaan ilmastotavoitteisiin pääsemistä, saattaisi vähentää entisestään nuoria yrittäjiä ja rajoittaa toimintaa laajentavien mahdollisuuksia. Ilmasto- ja energiapoliittisilla ohjauskeinoilla pystytään ohjaamaan energiantuotantoa maaseudulle, mutta minkälaisilla kannustimilla voitaisiin paitsi edistää elinkeinojen ja tuotannon kestävää kannattavuutta niin myös hillitä päästöjä? Pasi Rikkosen esitys

 

Toimintavarmuutta monimuotoisuudesta?

Erikoistutkija Helena Kahiluoto MTT:sta kertoi alustuksessaan monimuotoisuuden mahdollisuuksista ruokajärjestelmämme toimintavarmuuden parantajana viljelyjärjestelmissä, maatilalla ja kaupassa. Vuonna 2012 päättyneessä ADACAPA-hankkeessa tarkasteltiin ruokajärjestelmän sopeutumiskykyä alati muuttuvassa, vaikeasti ennakoitavassa ympäristössä monimuotoisuuden näkökulmasta. Ilmastonmuutoksen suorien (mm. lämpeneminen ja ääri-ilmiöt) ja epäsuorien vaikutusten (mm. hillintätavoitteiden kiristyminen ja hintaheilahtelut maailmanmarkkinoilla) lisäksi epävarmuutta ruokajärjestelmämme toimintaan aiheuttavat lisääntyvät finanssiriskit ja ruokaketjun globalisoituminen.

Sopeutumiskyvyn kasvattamisen merkitys korostuu riskien lisääntyessä. Pelkästään ilmastonmuutoksen ja kasvihuonekaasupäästöjen kehityksestä on lukuisia mahdollisia skenaarioita, markkinoiden muutoksista puhumattakaan. Siksi olisi kiinnitettävä enemmän huomiota yleisen puskurikyvyn edistämiseen, eli löytää toimintamalli vastamaan lukuisiin eri muutosvoimiin samanaikaisesti.

Kahiluodon mukaan monimuotoisuus on avaintekijä sopeutumiskyvyn kannalta, vaikka tehokkuuden nimissä on monimuotoisuutta jo pitkään alasajettu. ADACAPA-hankkeessa ruokaketjun läpinäkyvyys, monimuotoisuus, oppiminen sekä energia- ja ravinneitsenäisyys nousivat keskeisiksi tekijöiksi uudelleen asemoitumisessa haasteiden yllättäessä. Kasvintuotantotilan tulonlähteiden monipuolisuus osoitti tutkimuksessa parantavan kokonaistuloja, varsinkin pienemmillä tiloilla. Paitsi tulonlähteiden myös maankäytön monimuotoisuudella vaikutetaan sopeutumiskykyyn. Tutkimuksessa saatiin viitteitä myös siihen, ettei monimuotoisuus poissulje tehokkuutta. Eniten merkitystä olisikin huolella kohdennetulla monimuotoisuudella, joka parantaa sieto- ja sopeutumiskykyä monenlaisten riskien varalle vähentämättä tehokkuutta.

 

Ilmastonmuutos ja metsät: sopeutumista ja hillintää

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo Suomen luonnossa. Hiilidioksidipitoisuuden kasvu on aiheuttanut keväiden varhaistumisen ja syksyjen myöhästymisen 3–11 päivällä viimeisen sadan vuoden aikana. Tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen odotetaan nostavan metsien tuottavuutta, vaikkakin vuosisykli on muuttumassa sekä tuholais- ja patogeeniongelmien arvellaan pahenevan. Metsiltämme vaaditaan hyvää sieto- ja sopeutumiskykyä. Erityisesti kasvuvaiheeltaan herkät nuoret metsät ja ikääntyvät metsät joutuvat koetukselle, kertoi Elina Vapaavuori Metlasta alustuksessaan.

Tuulipölytteisyys edesauttaa pitkäikäisten metsiemme sopeutumista muutoksiin. Lisäksi ilmastonmuutokseen sopeutumiseen on etsitty keinoja puulajisiirroista, eri puulajien muodoista ja alkuperäissiirroista, jossa metsäpuita tuodaan etelästä pohjoiseen menestymisen toivossa vuoden 2080–2100 odotettuihin lämpötiloihin. Nykyiset kotimaiset taimialkuperät vaikuttavat kuitenkin lupaavammilta muuttuvassa ilmastossa, eikä arvioiden perusteella alkuperäissiirrolla vauhditettaisi sopeutumista. Sen sijaan sopeutumisessa korostuvat kestävien taimien käyttö, oikeiden metsähoitomenetelmien suosiminen ja puulajien monipuolistaminen. Tämän hetken keskustelussa pohditaan myös pitäisikö kasvikauppaamme määrätä rajoituksia kasvintuhoojariskien kasvaessa.

kuva: Karoliina Rimhanen/MTT

Tulevaisuudessa metsät tihentyvät ja ikääntyvät, jolloin luonnonpoistuma kasvaa. Metsiemme hiilensitomiskyvyn arvioidaan nousevan, vaikka vastaaminen uusiutuvan energian edistämistavoitteisiin, uusiutuvan energian osuuden nostaminen 38 % vuoteen 2020 mennessä, vähentäisi hiilinieluja noin 13 miljoonaa tonnia. Elina Vapaavuoren esitys

 

 

 

Ravinteiden kierrätys: ympäristöhyötyjä ja kannattavuutta

Agronomi, maatilayrittäjä, maatalousteknologian tuntiopettaja Toni Haapakoski esitteli työpajassa Koivurinteen tilaansa, joka valittiin vuonna 2011 Suomen ympäristöystävällisimmäksi maatilaksi. Maidon- ja lihantuotannon ohella tilalla harjoitetaan peltoviljelyä, metsätaloutta ja koneurakointia.

Haapakosken tavoitteena on ollut ympäristön kannalta kestävä ja kannattava tuotanto: tilan ulkopuolisia panoksia (mm. torjunta-aineita, väkilannoitteita ja valkuaisrehua) käytetään säästeliäästi. Pyrkimyksenä on tuottaa valkuaisrehua tilan tarpeisiin mahdollisimman paljon ja tilayhteistyökokeilussa on parhaillaan lukuisia valkuaisnurmiseoksia, esim. sinimailasnurmia. Tilalla on kiinnitetty huomiota etenkin vesiensuojeluun: maan rakennetta hoidetaan nurmikierron, tehokkaan ojituksen ja kalkituksen avulla, laajat suojakaistat suojaavat vesistöjä ja 70 % tilan pelloista on kasvipeitteisiä talvisaikaan. Lisäksi vesiensuojelukosteikkoa rakennetaan parhaillaan yhteistyönä naapurin kanssa.

Uutta tietoa tilan kehittämiseksi saadaan toimimalla yhteistyössä sekä naapureiden että alan kehittäjien ja tutkijoiden kanssa.  Ideoita pitäisi saada vieläkin tehokkaammin tiloille sovellettavaksi ammattilaisten ja selkokielisten suositusten avulla, totesi Haapakoski. Tilan kiireisessä arjessa kun ei omatoimiseen tiedonhakuun jää juurikaan aikaa.

Tilusrakenne tuo omat haasteensa Saarijärvellä sijaitsevalle tilalle. Suurin osa pelloista on vuokrapeltoa ja matkaa lohkoilta tilakeskukseen kertyy, mikä vaikuttaa taloudelliseen tulokseen ja hankaloittaa pitkän tähtäimen suunnittelua, kuten investointeja ojitukseen ja laskeutusaltaisiin. Siirtymäajoa ympäristöystävällisemmäksi ja tehokkaammaksi vaihtoehdoksi on osoittautunut kuorma-auto, ja traktorilla liikutaan suurimmaksi osaksi pellolla. Lämmöntalteenotto maidosta sekä lämpöenergia puusta ja viljan jätteistä tuo säästöjä ja parantaa energiaomavaraisuutta.

Tila haaveilee maatilakokoluokan biokaasutuotannon kannattavuuden kohenemisesta, sillä navetan päätyyn on kaavailtu biokaasulaitosta, jonka käynnistäminen ei ilman yhteiskunnan tukea näytä järkevältä. Haapakoski nosti nykyisen tukijärjestelmän heikkoudeksi näennäisviljelyn helppouden, mikä voi aiheuttaa ongelmia myös tosissaan elinkeinoa harjoittaville. Toni Haapakosken esitys

 

Valkuaisomavaraisuutta palkokasvien viljelyllä

Luomutuotannossa palkokasveja käytetään erityisesti turvaamaan typpilannoitus, mutta myös muiden suotuisten esikasviominaisuuksien vuoksi, kertoi Arja Nykänen MTT:sta alustuksessaan valkuaisomavaraisuudesta. Kotimaista typpiomavaraisuutta voitaisiin nostaa palkokasvien avulla huomattavasti, eri arvioiden mukaan jopa 25–60 % nykyisin käytetystä lannoitetypestä voitaisiin korvata hyödyntämällä typensitojakasveja aluskasveina, seoksissa ja viherlannoitusnurmissa. Nykäsen mukaan tavanomaisessa säilörehunurmen tuotannossa karjanlannan lisänä tyypillisesti käytetty typpilannoitus voitaisiin korvata kokonaan lisäämällä seoksiin apilaa ilman merkittäviä sadonalennuksia.

Palkoviljojen viljely ja lisääminen kokoviljasäilörehuihin parantaa suoraan tilan valkuaisomavaraisuutta. Palkokasvien käytöstä on monia hyötyjä valkuaisrehunsaatavuuden varmentamisen lisäksi, sillä ruokinnassa ne maittavat hyvin, niillä voidaan parantaa maidon rasvahappokoostumusta sekä maidon ja lihan tuotantoa. Lisäksi ne rajoittavat viljan kasvitauteja sekä parantavat maan rakennetta viljelykierrossa. Palkokasvien viljelyssä on kuitenkin omat haasteensa: talven- ja tuholaistenkestävyys ja suunnittelua vaativa ruokinta. Alustuksen lopussa Nykänen esitteli yksi- ja monivuotisten palkokasvien viljelyohjeita. Arja Nykäsen esitys

Hanna Mäkinen, Karoliina Rimhanen & Sari Himanen

kuva: Karoliina Rimhanen/MTT

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.