Kategoriat
Ajankohtaista

Lepaan puutarhanäyttely – innovaatioita ja tuotekehittelyä

Teksti ja kuvat: Eeva Lahtinen

Lepaalla järjestettiin 11.8.–13.8. välisenä aikana puutarhanäyttely, joka veti puoleensa paljon kävijöitä. Se on jokavuotinen tapahtuma, jota on järjestetty jo vuodesta 1964. Koronaepidemian aikaan vuosina 2020 ja 2021 näyttelyt järjestettiin ensimmäistä kertaa etätapahtumina.  Vuoden 2022 näyttely tarjosi kävijöille monipuolisesti erilaisia näytteilleasettajia, luentoja, osallistavaa toimintaa ja mielenkiintoista nähtävää. Kaiken kaikkiaan tapahtumassa oli reilut 160 näytteilleasettajaa ja ne sijaitsivat koulun puistoalueella ja rakennuksissa. Sää suosi koko tapahtuman ajan lämpöisenä ja aurinkoisena!

Muutos koskettaa kaikkia ja se saa toimijat kehittelemään ympäristöystävällisiä ja ilmastoviisaita ratkaisuja. Kaikkia yhdistää halu edistää ruoantuotantoa paremman tulevaisuuden puolesta. Näyttelyssä näkyi globaalius, visionäärisiä ratkaisujen esittelijöitä ja arjen askareisiin soveltuvat käytännön tekniikat. Innovatiivisien ratkaisujen pohjalla näkyi vahvasti kiertotalouden kehittäminen ja luonnonmukaiset tai ympäristöä vähän kuormittavat menetelmät sekä teknisesti huippuunsa viritetyt laitteet tehostamaan tuotantoa. Työkoneita oli tarjolla paljon aina pienestä ruohonleikkurista isoon traktoriin. Tapahtuma tarjosi ohjelmaa mm. ruohonleikkauksen taitoajon SM-kilpailulla ja ötökkärastilla, jossa pääsi kokeilemaan tunnistustaitojaan puutarhan ”hyviksistä ja pahiksista”.

Näyttelyalueen kiertelyn jälkeen voisi nostaa esille muutamia esimerkkejä, joiden innovaatiot mahdollistavat yrityksille vaihtoehtoisia tapoja menetellä ruoantuotannossa. Myös AgriHubin keskustelualusta tarjoaa väylää eri tahoille osallistua ja tuoda uusia näkökulmia, jossa aihealueet koskevat puutarha- ja maataloutta.

AgriHubi on siis verkkopalvelu ja toimii kohtaamispaikkana tilallisille, viranomaisille, neuvojille ja tutkijoille. Siellä voi keskustella teemojen mukaisesti askarruttavista asioista tai kysyä neuvoja ja näkökulmaa. Valittujen aihepiirien avulla ylläpidetään aktiivista keskustelua. Tämä on osallistavaa toimintaa, jossa tuetaan verkostoitumista ja tiedon jakoa. Kehitteillä on myös podcasteja, jotka lisätään verkkopalveluun sisällön laajentamiseksi.

Gaiamare on kierrätyslannoitetta kehittelevä yritys, joka hyödyntää biokaasulaitoksen mädätysjäännöstä, kananlantaa ja elintarviketeollisuuden sivuvirtoja. Heillä on meneillään hanke, joka päättyy helmikuussa. Tämän tuotteen tarkoituksena on olla helposti levitettävää lannoitetta pelloille. Menetelmä muistuttaa kompostointia, mutta sitä se ei ole. Se tehdään vuorokaudessa, jolloin lopputuloksena muodostuisi hygienisoitua kuivaa lannoitejauhoa, joka on mahdollista pelletöidä tai rakeistaa. Valmistuksessa hyödynnetään mikrotermistä menetelmää, joka on DTS Finlandin kehittämä. Tämän tuotantovaiheiden hyvänä puolena on yhden vaiheen jättäminen pois eli separointia ei tarvita. Valmiin tuotteen olisi tarkoitus olla toimiva lannoituksessa siten, että kasaan puristettu pelletti menisi läpi kylvökoneesta. Puristetun pelletin kosteustaso ei saa olla liian kuiva, jotta kasvit voisivat hyötyä lannoitteesta.

EOD Europe on kehittänyt nanohappivesigeneraattorin, jolla kasteluveteen saadaan lisättyä merkittäviä määriä happinanokuplia. Tuotteen nimi on Nanoboost. Nanohappivettä voidaan käyttää kasvihuoneissa sekä tunneli- ja vertikaaliviljelyssä. Menetelmän käyttö tarjoaa tuotteille paremmat kasvuolosuhteet. Nanohappivesi auttaa kasveja hyödyntämään ravinteet paremmin, jolloin kemikaalien ja lannoituksen tarve vähenee. Sen avulla sadosta voidaan saada tuottoisampi ja terveempi. Tätä teknologista ratkaisua on mahdollista hyödyntää myös muissa tuotantokohteissa, kuten kalan ja karjan kasvatuksessa. EOD Europella on oma tutkimustyöryhmä, joka on kehittänyt Nanoboost laitetta yhteistyössä japanilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Painopisteet yrityksellä ovat ekologisuus, terveysturvallisuus ja tehokkuus. Vesistöön ja maaperään ei kulkeudu haitallisia kemikaaleja ja nanohappivesi edistää myös hyvien bakteerien toimintaa maaperässä. Samalla kasvit pysyvät vahvoina ja välttyvät kemikaalialtistuksilta, jolloin kuluttaja saa turvallisesti tuotettua ruokaa.

Kaiken kaikkiaan näyttely oli järjestetty onnistuneesti ja tarjosi hyviä kokemuksia kävijöille. Elämme hetkeä, jossa tulevaisuudessa ruoka on yksi keskeisimmistä asioista, joka tarvitsee uusia ruoantuotantoa varmistavia menetelmiä. Tästä ei hyödy ainoastaan ihmiset, vaan myös ympäristö kiittää siitä, että välitämme ja pidämme ruoantuotantoa kestävällä pohjalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *