Farmari-näyttelyn infopisteemme uusista viljelykasveista ja varautumisesta

 

Farmari-maatalousnäyttelyssä kerroimme uusista viljelykasveista ja hyödyllisistä sekä haitallisista hyönteisistä sekä keskustelimme varautumiskeinoista, hiilinieluista ja ruoasta. Ilmastonmuutos ja maaseutu-hanke osallistui Farmari-maatalousnäyttelyyn Seinäjoella 3-6.7.2013. Pidimme esittelypistettä Leader-teltan ympäristöosiossa, jossa toimintaansa esitteli kymmenkunta ympäristöteemaista hanketta liittyen vesistöjensuojeluun, ympäristökoulutukseen, maaseutuluontoon ja ilmastonmuutokseen.

Hankkeemme pisteellä kävijöitä kiinnosti uusina potentiaalisina viljelykasveina maissi ja soija. Maitolaiturin seinään kiinnitetyissä ILMASOPU-hankkeen tuottamissa julisteissa kuvattiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia viljelykasvien pohjoisrajoihin, mm. viljojen, herneen ja härkäpavun, auringonkukan ja maissin osalta. Kartat herättivät monia miettimään mitä tulevaisuudessa pelloillamme on mahdollista viljellä. Lisääntyvät tuholaisongelmat konkretisoituivat pisteellämme kaaliperhosen eri elinkierron vaiheiden muodossa. Toukkien valtava ruokahalu osoitti konkreettisesti miten haasteellista tulevaisuuden kasvinsuojelu voi olla. Jaossa oli hankkeen esitteitä, esitteiden aiheina Maanviljelijän varautuminen ilmastonmuutokseen  ja Ruoan ilmastovaikutukset, sekä niittykasvien siemenseosta herättämään ajatuksia monimuotoisen maaseudun monista hyödyistä. Pisteellämme kävijöitä houkutti myös mahdollisuus osallistua arvontaan, jossa saattoi voittaa pihalleen hyönteishotellin, mm. perhosten ja leppäkerttujen asuin- ja talvehtimispaikaksi. Arvontakupongin täytti 480 henkilöä, joista arpaonni suosi Risto Perälää Seinäjoelta.

Ilmastonmuutos ja maaseutu-hanke esittäytyi Farmarissa. Pisteellä päivystämässä Riitta Savikko ja Karoliina Rimhanen. Kuva: Maria Hyvönen/ MTT:n arkisto
Ilmastonmuutos ja maaseutu-hanke esittäytyi Farmarissa. Pisteellä päivystämässä Riitta Savikko ja Karoliina Rimhanen. Kuva: Maria Hyvönen/ MTT:n arkisto

Maaseudun kehittämistä

Pisteemme yksi pääviesti oli, että maaseutu on tärkeä kotimaisen ruoantuotannon, maisema-arvojen ja kasvi- ja eläinmonimuotoisuuden ylläpitäjänä. Ilmastonmuutokseen varautuminen palvelee paitsi maaseudun elinkeinotoiminnan kehittämistä (uusiutuvan energian raaka-aineet)  niin myös ihan kaikkia suomalaisia kotimaisen ruoan, maiseman ja luonnon kautta. Jakamamme niittykasvien siemenet valottivat miten monimuotoisesta ympäristöstä voivat hyötyä monet ekosysteemipalvelut. Niittykukista on moneksi: pölyttäjien ruoaksi, kasvintuholaisia kurissa pitävien petojen kodiksi ja ihmisten silmäniloksi. Perinneniityn hoidossa ei tarvitse ruohonleikkuriakaan. Elinympäristöjen monimuotoisuus voi auttaa kasveja, eläimiä ja ihmisiä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumisessa. Pisteeltämme lähti noin 910 siemenseospussia kuivan ja vähäravinteisen paikan kasveja uusille kylvöpaikoille.

Hanna Mäkinen kertomassa niittykukkien siemenistä. Kuva: Riitta Savikko/MTT:n arkisto.
Hanna Mäkinen kertomassa niittykukkien siemenistä. Kuva: Riitta Savikko/MTT:n arkisto.

Kaaliperhoset kiinnostivat vauvasta vaariin

Tulevaisuuden ilmasto voi tuoda yllätyksiä kasvinsuojelulle. Esimerkkilajina osastollamme oli kaaliperhonen (Pieris brassicae). Se on meille vaeltava laji, jonka toukkavaihe on merkittävä ristikukkaisten kasvien tuholainen. Kaaliperhonen vaeltaa aikuisena alkukesästä Suomeen. Näiden perhosten munista ehtii kehittyä loppukesäksi toinen perhossukupolvi, mutta näiden jälkeläiset eivät pysty talvehtimaan Suomessa vaan kotelot kuolevat pakkasiin. Jos talvet muuttuvat lauhemmiksi saattaa myös kaaliperhosen talvehtiminen onnistua meillä, jolloin lajin toukkia esiintyisi aiemmin ja useamman sukupolven verran pelloilla popsimassa kaali-, lanttu-, nauris-, rypsi- ja rapsiviljelyksiä.  Erityisesti lapsista oli mukava tarkkailla perhosia, mutta kyllä niitä ihmettelivät aikuisetkin ja kävipä pisteellä useampi hyönteisharrastajakin. Perhosten pienistä keltaisista munista kehittyi toukkia, jotka hyvällä ruokahalulla rouskuttelivat hyönteishäkissä rypsin ja parsakaalin taimia. Toukista kehittyy muutaman viikon kuluttua koteloita, ja niistä kuoriutuu aikuisia perhosia. Munimishetkestä aikuiseksi perhoseksi kuluu (lämpötilasta riippuen) noin kuukausi. Farmarin aikana koteloista kuoriutui uusia aikuisia perhosia ihmeteltäviksi. Kaaliperhosten luontaisia vihollisia ovat kaaliperhosen parvivainokaiset (loispistiäisiä) ja linnut. Kaikessa Farmarin ihmisvilinässäkin loispistiäiset haistoivat akvaarion toukat ja muutama loispistiäinen lensi hyönteishäkin ovelle sopivaa loisintaisäntää hakemaan.

 

Kaaliperhosia katselemassa. Kuva: Olga Pihlman/MTT:n arkisto
Kaaliperhosia katselemassa. Kuva: Olga Pihlman/MTT:n arkisto

Uusia viljelykasveja maissia ja soijaa nähtäväksi

Pisteellä esillä olleet maissi- ja soijaruukut kiinnostivat pisteellä kävijöitä. Maissin hyvin moni kävijä tunnisti, mutta monelle se oli myös aivan uusi tuttavuus. Pisteellä pysähtyneet ihmettelivät kasvin komeutta, onhan maissin koko suomalaisiin perinteisiin viljakasveihin verrattuna toista luokkaa. Seinäjoen seudulla kuulemma Jalasjärvellä maitotilalla kasvatetaan maissia kokoviljasäilörehuksi. Pisteellämme kävi myös isäntä Hämeenlinnan seudulta. Hän kertoi kasvattaneensa lehmilleen maissia kokoviljasäilörehuksi jo 10 vuoden ajan ja on kuulemma onnistunut siellä hyvin aina muulloin paitsi 2003, jolloin oli todella kuiva kesä Hämeen seudulla. Muutama pisteellä piipahtanut kasvatti puutarhassaan sokerimaissia ja se ehtii kuulemma Seinäjoellakin lämpöisessä kasvupaikassa useimmiten kasvattaa ja kypsyttää tähkänsä. Esittelypisteemme vieressä oli keppihevosten askartelupiste, ja keppihevosille maissi maistui myös .

Soija oli lähes kaikille pisteellämme pysähtyneille uusi ja mielenkiintoinen tuttavuus, jota ei ollut koskaan aiemmin ”livenä” nähty. Eräs rouva totesi, että ”Kyllä kannatti tulla Farmariin, kun sai nähdä, millainen on soija.” Ihmisistä oli jo uutta ja mielenkiintoista sekin, että soijasta ihmiset ja possut syövät soijapavun, siis että tähän kasviin tulee palko. Muutama kävijä veikkasi kasvia perunaksi.  Soijan potentiaali Suomen pelloilla viljeltäväksi kasviksi on vielä pieni ja rajallisella alueella, mutta ehkäpä on kuitenkin hyvä nähdä, että millaisesta kasvista Suomeenkin tuotavat soijavalmisteet ovat peräisin.

Maissi ruukussa. Kuva: Riitta Savikko/MTT:n arkisto.
Maissi ruukussa. Kuva: Riitta Savikko/MTT:n arkisto.
Soija ruukussa. Kuva: Riitta Savikko/ MTT:n arkisto
Soija ruukussa. Kuva: Riitta Savikko/ MTT:n arkisto

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyötyhyönteisille piilo- ja talvehtimispaikkoja

Arvonnan palkintona ollut hyönteishotelli herätti keskustelua ja kysymyksiä ja palkintohotelli päätyi myös moneen valokuvaan. Ajatuksesta perhosten ja leppäkerttujen majoittamisesta omassa pihassa pidettiin, vähän oudompia mahdollisia hotelliasukkaita, erilaisia pölyttäjiä ja tuholaisten luontaisia vihollisia, hieman kummasteltiin, ne kun olivat tuntemattomampia hyötyhyönteisiä. Muutama totesi, että heillä on pihallaan liikaa, eikä liian vähän hyönteisiä – heitä nimittäin kiusasivat pihan hyttyset.  Hyönteishotellissa hyttyset eivät viihdy – hyttyset kun tarvitsevat lisääntymiseen vesistön tai vesilammikon, ja tässä hotellissa ei ole uima-allasta. Hyttyspulmiin ensiapua voisi tarjota linnunpönttöjen ripustaminen pihapiiriin. Esimerkiksi kirjosiepot ja talitiaiset kiikuttavat kesän mittaan poikasilleen uskomattoman määrän hyönteisravintoa. Tämä konsti ei hyttyspulmia kokonaan poista, mutta kenties hyttysiä on helpompi sietää, jos niistä on silloin ainakin näille pikkulinnuille hyötyä.

Erilaisilla hyödyllisillä hyönteisillä voi olla piilo- ja talvehtimispaikoista pulaa. Hyönteishotelli on yksi osaratkaisu tähän pulmaan ja se käy puutarhakoristeestakin. Erinäköisiä hyötyhyönteisten asuinpaikkoja voi tehdä myös itse. Hyödyllisille hyönteisille voi pihassa ja pelloilla tarjota majapaikkoja myös ”hallitulla hoitamattomuudella” – vaikkapa jättämällä hiukan oksakasoja ja talventörröttäjiä (monivuotisia kasveja siemenineen) talven yli. Näin tuhohyönteisten luontaiset viholliset löytävät talvehtimispaikkoja ja myös pikkulinnut ruokaa, ja näitä molempia on sitten valmiiksi paikalla, jos tuhohyönteisiä ilmaantuu maisemiin.

Arvontapalkintomme hyönteishotelli. Kuva: Karoliina Rimhanen: MTT:n arkisto.
Arvontapalkintomme hyönteishotelli. Kuva: Karoliina Rimhanen: MTT:n arkisto.

Keskusteluja maanviljelijän varautumiskeinoista, ilmastoennusteista, hiilinieluista ja lehmistä

Pisteellämme käytiin paljon antoisia keskusteluja ilmastonmuutokseen liittyvistä teemoista. Eräs kokeneempi viljelijä tuumasi, että ilmastonmuutokseen varautuminen on viljelijöille oikeastaan hyvin tuttua ja arkipäiväistä – varautumisen keinot ovat suurimmaksi osaksi hyviksi havaittuja vanhoja konsteja ja ilmastosyyt ovat vain yksi lisämotivaatio näiden käytäntöjen toteuttamiseen.

Muidenkin pisteellä piipahtaneiden kanssa juteltiin maaperän rakenteen vaalimisesta ja peltojen hiilinieluista. Maatalousmaan hiilensidonnan lisäämisen arvioidaan olevan yksi merkittävimpiä maanviljelyn tarjoamia mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hidastamisessa. Lisäksi maan eloperäisen aineksen kasvu parantaa kasvukuntoa, jolla edistetään maan tuottavuutta.  Hyvä maan rakenne ja korkea eloperäisen aineksen määrä kasvattavat maan vedenpidätyskykyä kuivina jaksoina ja toisaalta estävät maan kulkeutumisen pellolta pintavalunnan mukana rankkasateiden aikana. Hyväkuntoisessa maassa kasvien on helpompi käyttää ravinteet hyödykseen. Tästä löytyi ratkaisu, jolla on ilmastohyötyjen lisäksi monta muutakin hyötyä ja joka voi tarjota satovarmuutta viljelijälle.

Myös metsien hiilinieluista keskustelimme pisteellä ja siitä, minkä kokoinen hiilinielu eri-ikäisillä metsillä on. Jos miettii varastoituneen hiilen kokonaismäärää, hiilinielun suuruutta, niin vanha metsä on sitonut itseensä eniten hiiltä ja sen muodostama hiilinielu on suurin. Jos puolestaan mitataan hiilen sitomisvauhtia eli määrää, jonka puu sitoo itseensä kasvaessaan, niin tässä mittauksessa kasvava nuorempi metsä vie voiton. Metsän hiilinielukeskustelussa riippuu siis paljon siitä, että mitä mitataan, hiilen kokonaismäärää vai sitomisvauhtia.

Pohjanmaalla kun oltiin, niin myös turpeen käyttö herätti keskustelua. Pohjanmaa on Suomen suurimpia turpeentuotantoseutuja ja alueelta viedään polttoturvetta monien kaupunkien voimalaitoksiin. Ilmastonäkökulmasta turve on moniongelmainen polttoaine: sen poltto aiheuttaa paljon hiilidioksidipäästöjä ja toisaalta soiden käyttö turpeenottoon tuhoaa soiden hiilinielun. Uusiutuviin energianlähteisiin (aurinko, tuuli, puu, biokaasu jne) kannattaisi ilmastonäkökulmasta panostaa turpeen sijasta ja uusiutuvien osalta vielä muistaa sekin, että niitä eri tarpeisiin on käytettävissä koko kirjo, vaikka yhtä isoa kokonaisratkaisua sähkön- ja lämmöntuotantoon ei ole oitis tarjolla.

Pisteellä kyseltiin myös siitä, että huomioidaanko Hallitusvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raporteissa keskitiestä poikkeavat näkemykset, eli pääsevätkö niiden tutkijoiden näkemykset esiin, jotka ovat sitä mieltä, että ilmasto lämpenee hitaammin kuin muiden tutkijoiden tulokset osoittavat. Toisaalta IPCC:n raportteja monet ilmastonmuutoksen parissa toimivat tutkijat pitävät itse asiassa liian varovaisina. Pulmana ei siis ole se, ettei tutkimustuloksia punnittaisi ja etteikö raportteja koostava ja kommentoiva tuhansien tutkijoiden joukko olisi tarpeeksi kattava. Pulmana on kenties ennemminkin se, että ilmaston lämpeneminen on edennyt nopeammin kuin IPCC:n aiemmissa raporteissa käyttämissä pahimmissakaan arvioissa, koska päätöksenteossa muut perustelut ovat usein olleet ilmastonsuojeluperusteita tärkeämpinä pidettyjä.

Pisteellämme juteltiin myös niittykukkien kauneudesta, kokemuksista päiväperhosten vähenemisestä ja luonnonhoitopeltojen kasveista. Esille nousi myös pisteellä piipahtaneiden huoli maatiaiskasvien ja erityisesti maatiaisviljalajien säilymisestä. Vanhoilla, Suomen oloihin sopeutuneilla viljelykasveilla saattaa olla arvokkaita geenejä myös tulevaisuuden yllättäviin tarpeisiin. Erästä pisteellä piipahtanutta mietitytti, että huomioidaankohan kasvinjalostuksessa, että tulevaisuudessakin voi olla kesähalloja; ilmastonmuutos kun tarkoittaa lisää ennakoimattomuutta ja epävarmuutta, keskilämpötilojen nousu ei suinkaan tarkoita johdonmukaista lämpenemistä esimerkiksi kaikkien kesien säissä.

Myös ruoan ilmastovaikutuksista keskusteltiin. Keskustelua käytiin mm. siitä, että pidetäänkö lehmiä, ja ruoasta silloin maitotuotteita ja naudanlihaa, runsaasti ilmastopäästöjä aiheuttavina väärin perustein. Jos maito- ja lihakarjatilojen osalta laskettaisiin nurmien ja laidunten sitoma hiilimäärä ilmastopäästöjen hyvitykseksi, olisi nautojen ilmastopäästö paljon nykyisiä laskelmia pienempi. Broileri tai sika syö ihmisravinnoksi kelpaavaa viljaa ja soijaa, nauta ja lammas ja muut märehtijät taas pääasiassa ruohoa, jota emme pysty itse hyödyntämään. Tässä mielessä ihmisruoaksi sopimatonta kasvimassaa lihaksi jalostavat märehtijät ovat tehokkaita proteiinin lähteitä. Myös luonnon monimuotoisuudelle laitumet ovat arvokkaita.

Hereford-emolehmiä Seinäjoki-joen varrella. Kuva: Karoliina Rimhanen/MTT:n arkisto.
Hereford-emolehmiä Seinäjoki-joen varrella. Kuva: Karoliina Rimhanen/MTT:n arkisto.

Farmarissa oli useilla muillakin näyttelyalueella esillä monia ilmasto- ja ympäristömyönteisiä ratkaisuja, uusiutuvan energian teknologiaa ja maaseudun kestävää kehittämistä palvelevia hankkeita.  Eräs pisteemme kävijä totesikin, että hän oli ihan yllättynyt, että miten paljon nämä teemat olisivat esillä näyttelyssä ja miten pitkällä maaseudulla näiden asioiden eteenpäinvientihalussa ollaan.

Riitta Savikko, Sari Himanen, Hanna Mäkinen, Karoliina Rimhanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *